
Odottamattoman tauon jälkeen jatkoa GoodLifeHack-sarjalle, jossa jaan arkeani parantavia tapoja ja oivalluksia. Padallinen kasvista vinkin jälkeen luontevana jatkona toinen keino, jonka avulla olen lisännyt kasvisten määrää ruokavaliossa tulee tässä. Nimittäin herkullisen ja edullisen kaalin lisääminen ruokavalioon. Ohessa vinkkaan ja linkkaan kolme helppoa kaalireseptiä, joita meillä nykyisin syödään viikoittain.

Olen hulluna kaaliin, lehtikaaliin, kukkakaaliin, ruusukaaliin, kaalikääryleisiin ja -laatikkoon. Just to name a few. Koitan parhaani mukaan käännyttää perheenjäseniäni näiden hienojen kasvisten ystäviksi. Tässä kaalireseptejä joita kohtaan olen kehittänyt himon alkuvuoden aikana.

Kikherne-kukkakaalipaistos
Gwyneth Paltrown Kikherne-kukkakaalipaistos löytyy It’s all good -reseptikirjasta, josta tykkään muutenkin, sekä tuon linkin takaa Soppa365:sta. Kukkakaalista tulee ihanan paahteinen uunissa, kuten kikherneistäkin. Herkullinen dijon-etikkakastike puolestaan syntyy muutamassa minuutissa. Olen tehnyt tätä lämpimänä ja kylmänä maistuvaa ruokaa joka viikko tänä vuonna, enkä saa tarpeekseni.

Kermaiset ruusukaalit
Somehitiksi nousseen reseptin, Eeva Kolun kermaiset ruusukaalit, löysin ohjeen Uusi Muusa -blogista. Näiden juju on ruusukaalien paistettu pinta, kypsyminen kermassa ja sitruunan tuoma raikastus (myös kuori raastettuna toimii joukossa hyvin). Olen tehnyt näitä myös kasviskerman kanssa, jolloin lopputulos on ihan kelpo, muttei aivan niin kermainen. Syön usein pussillisen ruusukaalia tämän ohjeen mukaan valmistettuna lounaaksi kotitoimistolla työskennellessäni.


Hapankaalit kaupan hyllyltä
Kaupan kylmäaltaasta löytyvät hapankaalit Rasilainen HapisKimchi ja Nordkraut Kurkuma+Mustapippuri ovat suosikkejani hapankaaleista. Nordkrautia ostan muun muassa Mujin ruokaosastolta käydessäni myymälässä vihko-ostoksilla. HapisKimchi sopii loistavasti aasialaisten ruokien kaveriksi. Tätä superfoodia kannattaa syödä etenkin suoliston takia. On ollut todella inspiroivaa lukea ja kuunnella suoliston roolista koko hyvin voinnin kannalta sekä suoliston ja aivojen yhteydestä, muun muassa tästä DocEmilian podcastistä.

Grillattu kaali
Bonuksena grillikauden suosikkikaalini eli Grillattu kaali yrttiöljyllä, esim. tällä Vappu Pimiän reseptillä. Voisin elää tällä ruolla läpi kesän, niin taivaallisen hyvää ja helppoa.
Kaalin hyötyjä ovat herkullisen maun lisäksi muun muassa raaka-aineen edullisuus, hyvä saatavuus, ja monipuolisuus. Kaalejahan on vaikka kuinka monia erilaisia – mitä kaikkia lempireseptejä voikaan vielä löytyä tällä saralla. Tietysti kaalista puhuttaessa on mainittava myös terveellisyys eli niissä on monia vitamiineja, ne tekevät hyvää suolistolle ja auttavat painonhallinnassa. Sopii hyvin myös hiilareita karttavien ruokavalioon.
Onko teillä hyviä kaalireseptejä jakaa? Mielelläni kuulisin!
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest
Kiitos kaali-resepteistä! Kikherne-kaalipaistos vaikuttaa kiinnostavalta, taidankin kokeilla sitä. Eeva Kolun kermaisia ruusukaaleja olen valmistanut ja ne on kyllä todella hyviä. Ja tuo sama Nordkrautin hapankaali kuuluu minunkin suosikkeihin.
Olen viime aikoina vähän perehtynyt ketogeeniseen ruokavalioon ja siinä suositaan kaaliruokia. En (ainakaan vielä) noudata ketoa, mutta olen vähän testaillut keto-reseptejä.
Elviira Krebberin ketoosista kertovassa kirjassa on resepti maukkaaseen ja helppoon kaali-lisäkkeeseen, jota olen tehnyt jo pari kertaa. Jaan sen tässä, jos vaikka innostut kokeilemaan sitä.
1,5 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
1,5 rkl currytahnaa (käytin punaista currytahnaa)
3 rkl hienonnettua kevätsipulia
1,5dl kookosmaitoa
300g keräkaalia hienonnettuna
merisuolaa maun mukaan
Sulata keskilämmöllä kattilassa kookosöljy, lisää currytahna sulaan öljyyn ja sekoita hyvin.
Lisää kevätsipuli ja sekoittele minuutin tai parin ajan.
Lisää kookosmaito ja keitä hetki kokoon, jotta kastike sakenee. Sekoita koko ajan.
Lisää kaali, sekoita hyvin ja ota kattila pois liedeltä. Laita kansi kattilan päälle ja ja anna hautua 5 min. Kaalin tulee jäädä rapeaksi.
Suurkiitos Sanna! Tämä jakamasi resepti pääsee kokeiluun ihan pikimmiten. Kuulostaa todella herkulliselta! Kaaliruoat taitavat tosiaan toimia hyvin myös suuressa suosiossa olevan keto-ruokavalion kanssa. Kannattaa ehdottomasti kokeilla tuota kikhernepaistosta, joka on paitsi herkullinen myös mukavan ruokaisa ruoka.