Vastauksena kuukausittaiseen sisustusbloggaajien haasteeseen, tällä kertaa päätin nostaa esille ihan muuta kuin perinteiset tuoksukynttilät ja tuorekukat, jotka toki tekevät myös minun arjestani ylellistä.
Huhtikuun haasteessa At Home -blogin Jaana haastoi meidät näin:
“Sisustusblogien kevyeen kuvavirtaan on helppo uppoutua ja monesti lukijoita kiehtookin blogeista saatavat vinkit. Viime kuukauden arkiteeman inspiroimana, haastan bloggaajat kertomaan mitkä asiat tekevät heidän arjestaan ylellistä. Sillä kauniit kuvat eivät ole pelkkää kulissia vaan myös osa oikeaa elämää. Uskon, että joukolta sisustus- ja lifestylebloggaajia irtoaa parhaat vinkit arkisen elämän kohentamiseen pienillä iloa ja onnea tuovilla asioilla.”
Joskus arjesta tekee ylellistä ei pelkästään kauniit, mutta myös toimivat ja elämää helpottavat ratkaisut. Niiden olemassa olo saattaa välillä jopa unohtua – paitsi jos toiminnallisuuteen tulee yllättäen suuria puutteita. Niinpä arjen luksukseksi nostan niinkin epärunollisen esineen kuin kauniin ja toimivan roskakorin.
Vaikka Kvikin valkoinen peruskeittiömme onkin palvellut mainiosti nämä kuusi vuotta, vaunuroskisjärjestelmä ei arjen elämäämme kestänyt, vaan on reistaillut jo ties kuinka kauan. Kiskot eivät toimineet, vaan natisivat sekä menivät sijoiltaan ja isoin roskalaatikko oli auttamattoman pieni. Perinteisen epäkäytännöllisesti roskis oli sijoitettuna pesualtaan alle, mikä on hankala paikka käytännön kannalta, mutta keskikokoisen keittiömme säilytyksen kannalta silti fiksuin sijainti. Siinä vaiheessa kun roskiskaappi ei mene enää kiinni ja sen kanssa joutuu joka käyttökerta taistelemaan, huomaa kuinka kriittisen tärkeä kapistus roskakori oikeasti on. Oletteko ikinä ajatelleet kuinka monta kertaa kotona ollessa roskista tulee käytettyä yhden päivän aikana?
Niinpä päätin toteuttaa ties kuinka kauan muhineen sisustusunelman ja hankin Vippin legendaarisen poljinroskiksen. Arvokas kertainvestointi, mutta tällä roskiksella on sentään kymmenen vuoden takuu ja hinta käyttökertoihin nähden tulee olemaan todella pieni.
Hallelujah, kuinka arkemme helpottuikaan! Konmarit sikseen, näin suurta elämän mullistavaa taikaa, kuin mitä tämä roskis arkeeni toi en muista ehkä koskaan kokeneeni.
Valitsimme legendaarisen 1940-luvulla suunnitellun tanskalaisen design-ikonin Vippin mallistosta poljinroskakorin Vipp 16, joka on toiseksi suurin malli vetäen peräti 18 litraa. Vippin roskakoreja muistan ihastelleeni niin kauan kuin olen designista ollut kiinnostunut. Integroitu vaunuroskisjärjestelmä purettiin, ja tilalle tuli saranaovella varustettu kaappi, jonne keräämme mm. tyhjät pullot. Vipp-poljinroskakorin asetuttua edellisen vaunukaapin lähistölle keittiön päätyyn, katsoimme sitä hetken epäuskoisesti. Se olikin yllättävän siron ja kapean oloinen paikallaan, joten mietimme mahtaisiko koko riittää meille, olisiko pitänyt hankkia suurin 30 litran roskakori. Korkeus on tosi passeli, eikä käyttö vaadi minkäänlaista kumartumista – kätevää näin raskauden viimemetreilläkin.
Roskakori osoitti arvonsa jo ensimmäisenä viikonloppuna. Siinä missä normaalisti olisimme ehtineet tyhjentää roskiksen päivän aikana helposti kaksikin kertaa – Vippin roskis veti ja veti aina vaan lisää roskia, jopa kahden päivän ajan ennen ensimmäistä tyhjennystä. Juju on malliin suunnitelluissa pusseissa, jotka istuvat kuin sukka, jolloin hukkatilaa ei käytännössä jää. Roskakorin kansi menee kiinni pehmeästi eikä siihen tarvitse koskea likakäsillä. Lisäksi aiemmalta päivittäiseltä häslingiltä vältytään, kun tiskialtaalla oleva ei joudu törmäyskurssille roskikselle pyrkivän kanssa. Edulliseksi hankinnaksi tätä roskakoria ei voi kutsua, mutta jo tämän lyhyen yhteiselomme jälkeen, voin sanoa että se on jokaisen euron arvoinen sijoitus toimivampaan ja kauniimpaan, siten myös ylellisempään arkeen.
Joskus ylellisimmät asiat voivat lopulta olla niitä kaikista arkisimpia. Sitä paitsi elämä on liian lyhyt päivittäisiin taisteluihin roskakorin kanssa.
I’m so happy with our new legendary pedal bin Vipp 16, designed already in 1940s. Such a useful and beautiful thing to have in the kitchen, which truly makes my everyday life luxurious.
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest