Elämää 1- ja 5-vuotiaan kanssa

Millaista on elämä 5-vuotiaan esikoisen ja 1-vuotiaan taaperon kanssa? Vilkasta, äänekästä, arkista komediaa, kotitöiden sekä tunteiden täyteistä, ja antoisaa. Isosisko on pikkuveljen suurin idoli, ja hänen nimeä taapero toistaa melkein yhtä paljon kuin äitiä. Mahtava, kärsivällinen ja huolehtivainen sisko hän onkin, vaikka välillä harmittelee, kun pikkuveli häiritsee joskus yöllä hänen kauneusuniaan.

Yllätyksenä on tullut minulle ainoana lapsena kuinka erilaisia sisarukset voivat olla. Siinä missä esikoinen jätti jopa sohvapöytäasetelmat rauhaan, kuopuksen edeltä saa siirtää esineitä turvaan. Myös se yllätti, kuinka tyytyväisestä ja aina iloisesta vauvasta kasvoi temperamenttinen ja vahvasti tahtoaan ilmaiseva taapero. Yleensä hän on todella iloinen ja suloinen vekkuli, joka saa hymyllään kaiken anteeksi.

5-vuotiaalla on sana hallussa, ihastuttavat mielikuvitusleikit, taikavoimia ja oleminen hurmaavan luovaa sekä huoletonta. Hän tykkää piirtää, askarrella, ja järjestää kutsuja. Välillä hän leikkii tekevänsä blogia tietokoneella, vaikka ei taida vielä tietää, mitä se tarkoittaa. Tytär rakastaa lukea iltaisin Aku Ankkoja ja mieheni kanssa aloitimme vähän aikaa sitten lukemaan kolmestaan Harry Potteria iltalukemisena iltaisin taaperon nukahdettua (jännimpiä kohtia vähän loiventaen). Tosi kiva yhteinen juttu, minulta Potterit olivatkin lukematta. Tyttö on ylpeä ollessaan isosisko, mutta silti välillä toivoisi olevansa sittenkin vielä pieni vauva. Haluaa kuulla millaista äidin ja isän lapsuudessa oli, pohtii sulhaskandidaatteja ja mitä haluaisi tehdä aikuisena, mutta ei kuulemma ainakaan ikinä muuttaa pois kotoa.

1-vuotias tykkää kovasti perheenjäsenistään, keittiöleikeistä, autoista ja busseista, avaimista, puhelmista ja kaukosäätimistä, dubloista, palikoista, vesileikeistä, siskon leluista, kiipeilystä ja paikkojen tutkimisesta. Kokonaisia sanoja ei vielä löydy monia, mutta tapoja kommunikoida sitäkin lujempaa äänin ja elein, mitä tahtoo tai ei tahdo. Jakamista vielä harjoitellaan, äidin sylin jakamista varsinkin. Vaaratilanteilta ei voi rohkean ja liikkuvaisen lapsen kanssa välttyä, niinpä mustelmat ovat arkipäivää, vaikka poikaa emme laskekaan silmistä hetkeksikään.

Vanhemmuuskeskustelu on arka ja henkilökohtainen aihe, joten siihen en tässä halua ottaa enempää kantaa yleisemmällä tasolla, ja luulen ainakin ymmärtäväni monia eri näkökulmia asiaan. Vaikka arki onkin täyttä ja välillä kuormittavaakin pienten lasten kanssa eläessä, mietin ihan joka päivä, kuinka onnekas ja onnellinen olen, kun olen saanut elämääni molemmat lapseni. Enpä olisi voinut kuvitella, miten he ovat minua kumpikin tavallaan kasvattaneet.

Tiedostan myös näiden vuosien kiitävän ohi nopeasti, väliin mahtuvista paljon toistoja sisältävistä matelevista hetkistä huolimatta. Nyt on elämässäni aika pienten nenien pyyhkimiselle, mutta vielä tulee aika muillekin asioille, toisille unelmille. Onneksi useimmiten kuitenkin tuntuu, että lasten myötä on aina se paras vaihe elämässä käynnissä – juuri tässä ja nyt.

P.s. Kuvassa pojalla on blogin kautta saatu kotimaisen Arksien suloistakin suloisempi pesukarhu jumpsuit, jossa on monia hienoja yksityiskohtia. Ihan suosikkivaate! Arksien vaate on pehmeää kestävää luomupuuvillaa, ja kangas on värjätty turvallisilla Oekotex-väreillä.

The cutest organic cotton jumpsuit is made by Arksie, a Finnish children clothing line.

Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest