

Syyskuu alkoi upeilla terassisäillä! Kannoimme välipalaherkut, herneet ja karviaiset sohvapöydälle ja nautimme, kuin syksystä ei olisi tietoakaan. Kannettavasta kaiuttimesta vähän musiikkia ja pötköttelyä riippukeinussa.

Vanhalla terassilla ei oikeastaan ole tapahtunut mitään uutta tämän kesän aikana, sisustuksen puolesta tai muutenkaan. Viime kesänä kallion ja terassin viereen istutetut koristeheinät, tarkemmin ottaen koristekastikat (calamagrostis Karl Foerster) ovat lähteneet hyvään kasvuun ja tuuhea korkea heinikko näyttää oikein kivalta seinämältä sohvaryhmän taustalla. Heinikon kanssa samassa ryhmässä on kääpiöhappomarjaa ja laakakatajaa. Tämä kasvivalinta meni siis onneksi putkeen (pitäisi varmaan joskus kirjoittaa oma postaus niistä ei niin onnistuneista).
Siperianlehtikuusesta tehtyyn terassiin ollaan edelleen oltu tosi tyytyväisiä. Terassilauta on harmaantunut pääosin todella kauniisti, ollut huoltovapaa, eikä tikkujakaan ole irronnut jalkoihin.

Uusin terassi, joka näkyy seuraavan kuvan ihan taustalla, kasvimaan kupeessa ja alapihan vieressä sen sijaan on jäänyt vielä vähäiselle käytölle. Kirjoitin uuden terassin sohvapenkistä alkukesästä tässä postauksessa. Tuo toinen terassi on myös lähellä keittiötä, joten siihen ajattelimme hankkia jossain vaiheessa ruokailuryhmän. Voisimme syödä sielläkin ja saada nauttia auringonsäteistä vähän pidempään, kuin isommalla terassilla, joka jää aikaisemmin varjoon. Myös aurinkovarjo on hankintalistalla.

Esillä oleva kallio omalla pihalla on mielestäni kaunis elementti. Pihamme on sen verran iso, joten on myös suuri onni, että edes osa siitä ei vaadi suurempaa hoitoa. Joskus vain pesemistä kallion kohdista, joihin kertyy hiekkaa. Kallion päällä on joitakin kasveja, kuten maksaruohoa ja alkukesästä villiorvokkeja. Erilaisia mehikasveja siihen olisi kiva pikku hiljaa istuttaa. Kuitenkin nätein osa kalliosta on mielestäni tuo kohta, joka on paljaana ja rajautuu nurmikkoon. Talo kallion päällä on hyvä juttu feng shuin mukaan, ja sen allekirjoitan kyllä. Tulee turvallinen olo, ja vesikään ei keräänny, kun talon alapohja hengittää.
Paljon suunnitelmia ja uusiakin ideoita heräsi kesällä puutarhan suhteen tuleville vuosille, vaikka toteutukset jäivätkin vähemmälle. Niistä kerron lähiaikoina lisää, puutarhakausihan onneksi jatkuu vielä.
September started with a very warm and beautiful weather!
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest
Kallio on kyllä best. Meillä sitä myös löytyy. Kiva oli päästä pihakierrokselle vielä kerran ja nuista heinistä tarkemmin kuulla. Samantyylisiä on suunnitteilla sitten joskus kun puutarhakärpänen iskee. Aurinkoista viikkoa sinne <3
Heippa! Pihan kuvaaminen on yllättävän haasteellista, löytää järkeviä kuvakulmia jne. 😀 Mielessä kyllä on tehdä postaus aiheesta, jahka kuvamateriaalia saan kasaan. Heinät ovat koristekastikka Karl Foestrer, ihan pikku taimina istutettu vuosi sitten ja nyt on ihanan tuuheat puskat jo. Suositus! Ymmärrän mitä tarkoitat puutarhakärpäsen iskun odottelusta, sitä minäkin kaipailen aina vähän väliä, ideoita olisi, mutta toteutus jää usein tulevaisuuteen… Aurinkoista loppuviikkoa 🙂