1. Me Before You
Kirjojen lukeminen on jäänyt harmillisesti aika vähälle viime vuosina, siksi olen superiloinen, että lomaani kuului olennaisesti kirjan lukeminen. Sain Jojo Moyesin Me Before You -kirjan (suomennos Kerro minulle jotain hyvää) mieheltäni lahjaksi keväällä ja kymmenen pistettä hänelle valinnasta! Koskettava, hauska, aika rankkojakin asioita käsittelevä ja lopulta hyvin romanttinen kirja. Juuri täydellistä lomalukemista toisin sanoen!
Onneksi minulla on vielä on noin neljännes lukematta – hyvän kirjan kun ei toivoisi loppuvan. Se tunne, kun ei malttaisi odottaa koska pääsee jatkamaan kirjaa! Samasta teoksesta on tehty myös elokuva, jota ei kuulemma myöskään kannata katsoa ilman nenäliinapakettia.
2. Ale-löydöt
Tein muutamia huippulöytöjä alennusmyyntien loppumetreillä. Haaveilemani italialaiset Fiamin aurinkotuolit löytyivät kolmanneksen edullisemmin kuin normaalisti – niistä pian lisää omassa postauksessa. Löysin myös stylen klassisen mustan uimapuvun KappAhlista reilun kympin hintaan ja yhtä edullisesti puuvilla-pellavaisen liehuvan valkoisen topin Zarasta tarvitessani akuutisti viileämpää vaatetusta yhtenä hellepäivänä kaupungilla pyöriessä. Tuota toppia olenkin ahkerasti pitänyt loman viimeiset päivät. Alennusmyyntilöytöihin kuulu myös pari kaunista mekkoa Marimekolta. Oletteko te löytäneet jotain mieluista alennusmyynneistä?
3. Häät
Pääsin onnekseni kaksiin ihaniin ja hyvin keskenään erilaisiin häihin heinäkuussa. Ensimmäiset olivat sykähdyttävällä Bodomin kartanolla ja toiset Saimaalla höyrylaivalla saarijatkojen kera. Molemmat lokaatiot vierailun kohteina elämyksiä jo itsessään. Kumpanakin päivänä sää oli kuin morsian tunnelmallisia ja lämpimiä öitä myöten. Häistä osaa nauttia jotenkin vielä enemmän iän myötä omien ollessa jo onnellisesti kaukana takana päin.
4. Kesäloma
Kesäloma on ollut aivan mahtava! Sopivassa suhteessa oman perheen kanssa lomailua, ystävien ja sukulaisten tapaamista, mökkeilyä, kaupunkipäiviä, vähän ulkomaalailua ja pihatöitä, herkullisia ruokia, ex tempore juttuja sekä kiiretöntä kotoilua.
5. Synttärit
Heinäkuun lopussa syntyneenä olen poikkeuksetta syntymäpäiväni aikaan kesälomalla. Meillä on peräkkäin synttärit tyttäreni kanssa, eli synttärihuumassa on loppuloma mennyt meidän perheessä. Ihanasti kaksivuotias alkaa jo ymmärtää synttäreiden olemuksen, ja laulaa vieläkin spontaanisti “onneaa vaan” milloin missäkin tilanteessa.
6. Kroatia
Kesälomaani ei kuulunut matka Kroatiaan, mutta tuntuu, että aika monen kuului. Vai tuntuuko teistäkin, että Instagram ja muut some-kanavat ovat täynnä lomakuvia ja hehkutuksia Kroatiasta? Olisi kyllä todella kiva matkustaa kyseiseen maahan joku kerta. Kauniita maisemia, kirkkaita vesiä ja taivaallisen kuuloista ruokaa, aika hyvän kuuloiset puitteet kesälomalle sanoisin.
7. Kesän herkut
Heinäkuussa tuli syötyä mitä parhaiten. Oli ihana dinneri huipputaitavan kokkiystävän mökillä, ihanat tarjoilut kummissakin häissä, muutamia sushi-lounaita, ruokailuja merenrantaravintoloissa, anopin mökkiherkkuja ja grillailuja omalla terassilla. Pakastin täyttyy marjoista, kiitos äidin, ja kävelylenkillä luonnonhelmassa voi iltapalavadelmat poimia puskasta suoraan suuhun. Ylellistä. Syksyn lähestyminenkin houkuttelee kun tiedossa on ainakin yhdet rapujuhlat. Jos tyttäreltäni kysytään, loman paras ruoka oli makaronilaatikko, jota hän pääsi apukokkinani tänään kanssani laittamaan.
8. Aurinko
Nyt on aurinkoenergiaa tankattu syksyn varalle, ihanaa! Muutamaan otteseen on tullut ihan mielettömän kuuma ja varjossakin on tarjennut kevyessä vaatetuksessa. Milanon Pradan liikkeestä hankkimani persoonallisille aurinkolaseille on tullut käyttöä. Ei uusinta designia, vähän villit, mutta tykkään tosi paljon!
9. Alvar Aallon koti ja Asuntomessut
Käynti Alvar Aaallon kotitalossa oli kieltämättä lomani kohokohtia kulttuurin ja designin osalta. Iso kuvakooste ja juttua aiheesta edellisessä postauksessa. Käynti mestarin kotona voitti kevyesti jopa Seinäjoen Asuntomessut, jossa käynti oli myös oikein onnistunut ja kiinnostava kesälomaohjelmanumero.
10. Levännyt keho ja mieli
Loma antoi sen, mitä eniten toivoin eli riittävästi lepoa ja rentoutuneen kehon sekä mielen. Näillä eväillä onkin hyvä palata takaisin töihin ja arkirutiineihin. Mielenkiintoisia juttuja tulossa onneksi myös elokuulle, odotan innolla! Onneksi kesää on vielä kokonainen kuukausi edessä, eli vielä ei tarvitse syksyä miettiä, vaikka se hiljalleen alkaakin ajatuksiin tulemaan iltojen pimetessä ja loman loppuessa.
Millaisia kohokohtia teidän heinäkuuhun kuului?
Thank you July! Listing the highlights of the vacation month (in Finnish).
Lumo says
Kohokohtia ovat olleet päiväretket, runsas vadelmasato, ulkona syöminen ja Helsingissä ihan kivasti paistellut aurinko. Viimeinen lomaviikko -tai itse asiassa ylityövapaaviikko- kierähtää käyntiin, vielä pitäisi kehitellä jotain kivaa tekemistä ja nauttia myös ihan joutenolosta.
coffeetablediary says
Ihania kohokohtia sinun heinäkuussa, kiitos kun jaoit – niiden lukeminen ilahdutti! 🙂 Toivottavasti vika lomaviikko meni sekin rattoisasti!
Netta - Syyskuun kuudes says
Kuulostaapa ihanalta sun kesä 🙂 Mulla on sama kirja menossa, ihan alussa tosin. Meidän tyttöjen ikäero taitaa olla about vuosi, joten kuulostaa kovin kannustavalta, että jo vuoden päästä aloittamansa kirjan voi päästä loppuun säällisessä ajassa. Mä luulen, että parhaita juttuja ovat olleet perheen kanssa yhdessä vietetty aika – reissu Alpeille ja toisaalta päiväretket Saimaan rannoille. Nuo Pradan lasit on ihan täydelliset!
coffeetablediary says
Tosi kiva kuulla kohokohdistasi Netta! Alpit kesällä, se täytyy vielä joku päivä kokea. Oi, ihania lukuhetkiä sinullekin siis toivotan! Kirjan lukeminen lapsen ollessa hereillä ei kyllä onnistuisi, sen verran touhukas neitimme on. Onneksi kuitenkin menee aikaisin nukkumaan, joten iltaisin ehtii lukea. 🙂