Päiväpeitot ovat olleet poissa sisustusmaailman trendeistä viime vuosina. Pellavalakanoiden suosion noustessa moni on suosinut huoletonta petausta, joka jättää kauniit vuodevaatteet reippaasti näkyville. Päiväpeittojen uusi tuleminen taitaa kuitenkin olla tulossa, sanoo nenäni. Rohkenen veikata päiväpeittojen lukeutuvan nousussa oleviin sisustustrendeihin vuonna 2018.
Minutkin on vallannut päiväpeittokuume, joten olenkin viime päivät ahkeroinut etsiessäni meidän makuuhuoneeseen sopivaa päiväpeittoa ja ajattelin jakaa löytöni myös teille.
Ohessa ihania puuvillaisia ja pellavaisia päiväpeittoja, jotka löysin alennusmyynneistä. Näiden ihanuuksien alennusprosentit ovat huikeat -30-40%, mikä on mukava säästö normaalihinnoista.
Jokaisen näistä voisin kotiuttaa ja yhden tilasin jo itsellenikin. Mahdatteko arvata minkä?
1. Bloomingville -päiväpeitto (brown)*
Kaunis ja rento hapsureunainen peitto, harsomaisista kerroksista tehtyä puuvilla-pellavasekoitetta. Sävy on vanhaan roosaan ja nutriaan taittava, ei niinkään ruskea.
2. Bloomingville -päiväpeitto (gray)*
Sama malli kuin edellinen eri sävyssä ja koossa. Huom pienemmän peiton 220×150 cm voi hyödyntää parivuoteen puolipäiväpeittona tai torkkuvilttinä. Samaa ideaa voi käyttää myös muissa päiväpeitoissa, jos pituus riittää parivuoteen reunojen yli.
3. Himla Levelin -päiväpeite (silver)*
Ihana hapsureunainen 100% pellavapäiväpeitto, josta löytyy myös eri sävyjä. Tämä Himla Levelin myös alla olevassa kuvassa.
4. Himla Ariel -päiväpeitto (storm)*
Elävä ryppyinen struktruuri. Huom. tästä on myös olemassa eri sävyjä, kuten kuvisa ihanan näköinen vaaleampi harmaa clean, joka oli kuitenkin luonnossa huomattavasti siniseen taittava. Tämän tilasin ensiksi ja palautin sitten.
5. Himla Cornelia -päiväpeitto (opal)*
Sopiva malli hieman hotellimaisempaa ja tyylikkäämpää vaihtoehtoa kaipaavalle. Vaihtoehtoisesti myös kaunis tumma harmaa ja valkoinen sävyinä alessa. Katso myös alin kuva.
6. Himla Shirley -päiväpeitto (kohl)*
Tämä on kollaasin päiväpeitteistä paksuin ja perinteisin, mutta kuitenkin rennon elegantti vaihtoehto täyttä puuvillaa.
Itsekin olen suosinut jo vuosia petauksessa kauniisiin ja laadukkaisiin vuodevaatteisiin panostamista päiväpeiton sijaan. Petauksen olen viimeistellyt ilmeen vilttien ja koristetyynyjen avulla korkeintaan. Edellisen päiväpeittoni hankin varmaan kymmenen vuotta sitten. Sellaisen paksuhkon ja jähmeän, joka sisälsi tekokuituja.
Nyt päiväpeiton oston ollessa mielessäni, silmääni miellyttää eniten tällaiset rennot ja luonnolliset päiväpeitot, sekä puolipetaukset hotellityyliin. Edelleen vierastan paksumpia täytettyjä päiväpeittoja, vaikka niissäkin on nykyisin upeita vaihtoehtoja. Ohuemman peiton saa helposti myös taiteltua sivuun, eikä se vie niin paljoa säilytystilaa, mikä helpottaa elämää.
Huom. nämä vaihtoehdot poimin Booztilta, jossa on vielä -10% lisäalennus tänä viikonloppuna koodilla ‘Extra10’ tuotteista, jotka merkitty näin. Täältä löytyy tiedot alepäiväpeitoista* ja muistakin aletuotteista*. Sisustuksen osalta Himlalta* löysin myös muita kauniita sisustustyynyjä ja tekstiilejä alevalikoimasta.
Houkuttelevia päiväpeittovaihtoehtoja löytyikin lopulta yllättävän monia, ja vieläpä kohtuuhintaan. Jatkoa seuraa siis uuden meille kotiutuneen päiväpeiton esittelyn kera kuvineen aivan lähiaikoina!
I’ve got excited about bedspreads lately after a long while! Here are some beautiful ones I could consider to my bedroom, and actually bought one of these. Can you guess which one?
*Sisältää mainoslinkkejä / contain ad links
Pictures: Himla and Boozt
Inspiroivaa lukemista: The Woman I Wanted to Be
Terveisiä lomatunnelmista! Yksi toiveista lomalle on ollut viettää enemmän aikaa offline ja syventyä muun muassa kirjoihin, sillä harva asia rentouttaa paremmin ja tekee eroa arjesta. Uuden vuoden lähestyessä tapanani on myös tehdä katsaus menneeseen vuoteen ja suunnitella tulevaa, mihin sopivaa inspiroivaa ja viihdyttävää lukemista löytyi onneksi omasta kirjahyllystä – nimittäin Diane Von Furstenbergin omaelämänkerta The Woman I Wanted to Be.
Tämän huikean inspiroivan kirjan soisi jokaisen naisen lukevan, ken on kiinnostunut ottamaan elämänsä haltuunsa ja rohkeasti sekä itsenäisesti kulkemaan omaa polkuaan unelmiensa toteuttamiseksi.
Diane Von Furstenbergin elämässä onkin herkullisia käänteitä ja kerrottavaa! Periksiantamattomuus ja itsenäiseksi naiseksi syntyminen on selvästi pitkälti keskitysleiriltä selvinneen ja viimeiseen asti sisukkaan Belgian juutalaisen äidin kasvatuksen tulosta sekä verenperuja.
Monenlaiset seikkailut nuorena tyttönä, kansainvälisyys matkojen ja sisäoppilasvuosien ansiosta sekä lukuisat kohtaamiset niin rakkausrintamalla Euroopan eliitin kuin New Yorkin seurapiireissä puolestaan johtivat uraan muotimaailman huipulla jo parikymppisenä – samoihin aikoihin kun Diane Von Furstenbergistä tuli eurooppalaisen prinssin vaimo ja kahden lapsen äiti.
Kirja kuvaa aidosti ja rehellisesti nopeatempoista matkaa siksi naiseksi läpi eri elämän vaiheiden, joksi hän jo nuorena tyttönä tiesi haluavansa kasvavansa. Alkuosa painottuu kiehtovaan henkilöhistoriaan, identiteettikriiseineen, onnenkantamoisineen ja ihmissuhdekäänteineen.
On inspiroivaa lukea kun, kun hän kertoo naisista, jotka ovat häntä inspiroineet sekä armollisesta suhtautumisesta ikääntymiseen. Kuinka nainen on niin paljon enemmän kuin virheetön ulkokuori ja kauneus sisäsyntyistä. Kuinka hienoa on puhjeta henkiseen kukoistukseensa, omistautuen itselle merkityksellisiin asioihin ja oman identiteetin kouliintumisen myötä:
“My advice is that as a woman gets deep into her forties, she should start becoming a myth. To become a myth for whatever she does, even if it’s making the best chocolate mousse or being the best flower arranger. She has to stand for something and she’s got to stay relevant, to be active, to participate. That’s why I think it’s so important to have an identity outside the home.”
Loppuosa valottaa Diane Von Furstenberg -brändin tarinaa sen synnystä ja uudelleen synnystä tähän päivään, sekä legendaarisen aseman vakiinnuttamiseen vaatebisneksessä.
Varsinainen boss lady, jonka elämän opit ovat täysin relevantteja tänä digiaikana ja riippumatta, millä alalla oma intohimo sattuu olemaan.
Täytyy sanoa, että tämän kirjan myötä Diane Von Furstenberg nousi ehdottomasti inspiroivimpien naisten kärkeen omassa mielessäni. Se sydän ja elämänilo, lupaakysymättömyys, spontaanius, persoonallisuus ja itsevarmuus, millä hän on elämäänsä sekä uraansa draivannut on käsittämättömän innostavaa ja rohkaisevaa.
Lämmin suositus aivan jokaiselle sydämessään itsenäiselle naiselle! Kirja muistuttaa, miten rikasta elämä kaikkineen voi olla ja miten moni asia on lopulta elämässä mahdollista sekä itsestä kiinni.
One of the most inspiring women I’ve read about must be Diane Von Furstenberg. The Woman I Wanted to Be is a great holiday read and a source of inspiration for the approaching new year!
Joulutunnelmaa à la Kuistin Kautta
Pääsin eilen vierailemaan Kuistin kautta -blogin Heidin hurmaavassa joulukodissa. Mikä lämmin jouluinen tunnelma olikaan meitä vastassa, joten en malttanut olla nappaamatta paria kuvaa. Kauniin kodin keskellä oli huikean kaunis ja suuri joulukuusi. Ikkunasta näkyvä luminen maisema oli kuin postikortista.
Ihastuttavia asetelmia ja kuvakulmia oli jälleen joka puolella, mutta tällä kerralla keskityin ennemminkin seurusteluun Heidin kanssa glögin sekä jouluherkkujen äärellä sekä pikkuisten suloisten touhujen sivusta seuraamiseen. Isommat lapset saivat muun muassa itse koristella pipareita. Ihana pieni ohjelmanumero, joka on helppo järjestää käden käänteessä ilman leipomisoperaatiota.
Tuollainen ikkunaan ripustettava ympyrän mallinen kynttiläpidike on ollut itsellä mielessä hankkia ja taas innostuin kun näin, miten kivasta sen voisi vihreällä somistaa. Heidi oli sijoittanut sen eteiseen ottamaan vieraat vastaan.
Mikä ilo kun on Heidin kaltainen huippukiva blogikaveri asuu lähellä, kenen kauniista kodissa pääsi vierailemaan joulumieltä ja inspiraatiota ammentamassa!
I was visiting the lovely Christmas home of Heidi from Kuistin kautta -blog. Everything is so harmonious and beautiful at her home!