Huonekalukarusellin jäljiltä olohuone tuntuu entistäkin kutsuvammalta – keskeneräisyyksistä huolimatta. Pyörityksen takia kirjastohuone puolestaan on nyt ihan vajaa. Sinne olisi mahdollista tehdä vaikka minulle kotitoimisto sohvan vapauttaman tilan puolesta. Mutta onko erilliselle työpöydälle tarvetta? Tätä postausta kirjoitan sängyllä maatessa, ja kuvien oton aikoihin tein hommia olohuoneesta käsin. Usein olen läppärillä ruokapöydän ääressä.
Unelmoin tulevaisuudessa erillisestä rakennuksesta puutarhan perukoilla hedelmäpuiden katveessa, jonne voisin vetäytyä työskentelemään, tai vaikka salaa pienille nokosille. Omaan rauhaan. Ja saisi siitä myös tarvittaessa tehtyä myöhemmin myös au pairin asunnon tai teinin kämpän.
Ehkäpä idea omasta erillisestä työhuoneesta liittyy ennemmin unelmaan olotilasta, jossa toivoisin saavani työskennellä. Siitä, kun on aikaa ajatella, ajatukset syntyvät kuin itsestään, työskentely on tehokasta, intoa ja virtaa riittää. Toisin sanoen olotilasta, joka on aika kaukana todellisesta olotilastani viime päivinä. Miksiköhän vauvasta huolehtimista ja huushollin pyörittämistä on vaikea edelleenkään mieltää mitenkään töihin verrattavalta asialta, vaikka ne työllistävätkin minut käytännössä 24/7?
Jään kiinni aivan liian usein ajattelemasta pettyneenä itseeni ihmetellen, kun en taaskaan ole saanut enempää aikaiseksi. Ihan kuin se olisi suurikin ihme, kun en saa riittävästi lepoa öisin. Kroonisessa univajeessa velloessa koko elämä tuntuu latteammalta. Meillä on onneksi nyt vauvalle unikoulusuunnitelma laadittuna ja vaiheittainen toteutus jo käynnissä, joten valoa siintää horisontissa paremman yleisen vireystilan suhteen. Suurin unelmani tällä hetkellä onkin saada nukkua paremmin ja enemmän.
Eksyin hieman toisiin aiheisiin kuin oli tarkoitus, mutta toisaalta koen tärkeäksi kertoa myös todellisuudesta, josta käsin tämä blogi päivittyy. Tai on päivittymättä. Kertoa toisinaan rehellisesti ja avoimesti, mitä näiden kuvien taakse oikeasti kuuluu – mistä ilmeisesti tekin pidätte, kiitos saamani palautteen Päivä kanssani -postaukseen. Samaan aikaan haluaisin olla kuitenkin rasittamatta teitä, sillä jokaisen elämässä riittää haastetta kerrakseen jo muutenkin – paljon suurempiakin murheita, kuten hyvin tiedostan.
Totuus on, että välillä en yksinkertaisesti kykene niin loppuun asti toteutettuihin tai säännöllisiin sisältöihin blogin suhteen kuin haluaisin. Silloin ei auta kuin muistuttaa itseä, että keskinkertainen suoritus saa olla tässä kohtaa riittävän hyvä.
Toivottavasti pian koittaa taas virkeämpi vaihe. Ollaanhan jo kevätpäiväntasauksen paremmalla puolella, mistä lisääntynyt valo muistuttaa. On monia muitakin ilon aiheita, kuten kuppi höyryävää teetä käden ulottuvilla ja unenomaisen kaunis unikko maljakossa.
Hyvää kevään alkua ja lempeitä ajatuksia teille!
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest
