Tervehdys ja muutamia inspiraatiopoimintoja satunnaisesta sohvapöytäkollaasista. Olin jo ihan hetkellisesti kyllästynyt messinkiin sisustuksessa kesällä ja katse kiinnittyi ennemminkin kromiin, mutta syksyn saapuessa messingin lämpö viehättää taas kovasti (teräksen rinnalla). Se näyttää myös kauniilta beigen, savun ja hiekan sävyjen kanssa. Myös 50-vuotiaaan Iittalan Ultima Thule -sarjan design näyttää omaan silmään erityisen ajankohtaiselta ja kiehtovalta – niin kotoa löytyvästä kuohuviinilaseissa kuin tuikkukynttilälyhdyssäkin.
Myös kynttilät, kodikkuus ja rentous innostaa, ja tekee mieli keittää kupillinen teetä joka ilta. Juuri nyt mieluisin tee on Earl Grey Rooibos. Nolo tunnustus, mutta en ollut sen kummemmin ikinä miettinyt, mistä Earl Greyn maku tulee ja yllätyin, kun tämä jo lapsuudesta tuttu vaihtis löytyi Théhuoneen rooibos-listalta. Vaikka luulenkin olleeni viimeinen teenjuoja maan päällä kenellä oli Earl Greyn kokoinen aukko sivistyksessä, kerrataan vielä että Earl Greyn aromi tulee bergamottiöljystä. Niinpä saman tutun maun voi löytää myös bergamotilla maustetysta rooibos-sekoituksesta, joka taas on mukavan kofeiiniton vaihtoehto iltaisiin teehetkiin.
Kotona viihtymisen välitöntä tunnelmaa ammennan parhaillaan Wabisabi Welcome -kirjasta, joka tarjoaa myös täsmälääkettä emännöintipaineisiin. Kirjasta myöhemmin lisää, kun olen sen ehtinyt loppuun asti nautiskella!
Viimeisenä inspiraationlähteenä syksyyn on pakko mainita luonnonmateriaalit, kuten puu, rottinki, heinät ja sielukkaat kodintekstiilit, kuten ihanan suomalaisen Bonden Living-merkin pehmeistä pehmein villasta ja pellavasta tehty kevyt, mutta lämmin torkkuviltti.
Voita Habitare 2018 -liput
Syksy on kaiken kaikkiaan minulle inspiraation ja luovuuden aikaa. Myös Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitare-messut järjestetään Messukeskuksessa ihan pian 12.-16.9.2018. Odotan innolla, sillä viime vuoden messut jäi osaltani väliin ja messut tuntuvat parantuneen antinsa puolesta hurjasti viime vuosina.
Arvon kahden pääsylipun paketin yhdelle teistä lukijoista. Voit osallistua Habitare-lippuarvontaan seuraamalla Coffee Table Diary -blogia jossain seuraavista kanavista Facebook / Instagram / Bloglovin’ ja kertomalla kommenttikentässä, mikä sinua inspiroi juuri nyt. Osallistumisaika päättyy sunnuntaina 9.9.2018. Onnea arvontaan!
On my coffee table right now is a Wabisabi Welcome -book, Ultima Thule tealight candle holder, By Lassen brass matchstick holder, as well as some pampas grass…
Minua inspiroi mm. (antiikin värikartan) maalatut seinät, pellavatekstiilit, leveät lautalattiat, hopeiset keittiökattaukset(kahvikannu, kynttilänjalat, aterimet), mustapohjaiset itämaiset matot ja kaikki kaunis ja harmoninen :).
Osallistun arvontaan!
P
Syksyn lämpimät värit sekä kotona että luonnossa.
Syksyn värit, kynttilät ja tunnelmointi.
Syksyiset tummemmat värit inspiroivat nyt. Vähän jokaiseen huoneeseen voisi tehdä päivitystä, jos jaksaisi.
Hämärtyvät illat, kun voi sytyttää kynttilät ja samalla ihastella syksyn värejä ulkona ja sisällä.
Kantarellit, mustikat ja puolukat metsässä sekä lämmin valaistus kotona pimenevissä illoissa.
Ruskean eri sävyt ja pellava.
Osallistun arvontaan! Minua inspiroi juuri nyt lukion aloittaneen pojan huoneen sisustaminen ”opiskelijan” huoneeksi teinipojan huoneesta – ja erityisesti se, että poika itse haluaa huoneeseensa muutosta. Yhdessä mittaillaan ja suunnitellaan.
Puu materiaalina sisustuksessa, syksyn tummemmat sävyt ja viherkasvit.
Minua inspiroi syksyn illat, tunnelmavalot ja syksyisen luonnon värit. Osallistun arvontaan 🙂
Juuri myllätyt poikienhuoneet ja niiden loppuun sisustaminen.
Alkavan ruskan, aurinkoisten syyspäivien ja tummenevien iltojen valot ja värit inspiroivat ja houkuttavat valokuvaamaan.
Minua on inspiroinut siskoni tyyli sisustaa. Väreinä hopea, harmaan eri sävyt, kiiltävä valkoinen, pastellin eri sävyt. Itsellä muutto lähikuukausina pienestä opiskelija-asunnosta isompaan kotiin ja olen alkanut tekemään erilaisia kollaaseja sisustukseen liittyen. Olen alkanut nyt haaveilemaan erilaisesta sisustuksesta. Väreinä sisustuksessa kultaa, tumman vihreää, vaaleaa puun väriä. Lähemmäs luonnon omia värejä.
Sähköposti: tiinaveijola@hotmail.com
Minua inspiroivat syksyn väriloisto sekä hämärtyvät illat❤
Minua inspiroi tummanpunaiset tekstiilit ja teollishenkiset kattovalaisimet.
Syksyn värit
Luonnon sävyt, ruska ja raikas ilma. Hiipivä pimeys, kun saa luvan kanssa istua sohvaan katsomaan hyvää leffaan perheen kanssa
Syksyn värit inspiroivat =). Mukaan kivaan arvontaan!
Pehmoiset torkkupeitot, illat kynttilänvalossa, punaviini sekä pikkuhiljaa saapuvat ruskan värit.
Minua inspiroi pimenevät illat ja kylmenevä sää, syyskuu on lempikuukauteni. Saa laittaa takan päälle ja kynttilöitä palamaan ja olla villasukissa viltin alla katsomassa telkkua tai lukemassa kirjaa. Messuilta hakisin inspiraatiota suunnitelmissa olevan uuden kodin sisustukseen ja ehkä vähän rakentamiseenkin.
Joka syksy luonnon värien vaihtuminen ja hämärtyvät illat inspiroivat.
Nyt inspiroi luonnonmateriaalit ja sävyt, vaalea puu, hiekka ja tummanvihreä. Syksyllä tekee mieli sisustaa ja tehdä kodista ihana pesä jossa talvehtia.
Metsän värit ja lämpimät valot kotona
Minua inspiroi syksyinen luonto, meri, aurinko, kynttilälyhdyt.
Luonnonmateriaalit, konjakki väri ja tummanpunaiset kukat
Syksyn värit inspiroi =). Seuraan bloglovinin kautta.
Tällä hetkellä inspiroi murretut värit, luonto ja viherkasvit!
Minua inspiroi luonto ja syksyn värit, ruska.
Kotoisuus, raikkaus ja tehdä kodista omannäköinen ja jopa oikein kaivaa niitä asioita, jotka aidosti koskettaa itseä ja vahvistaa omaa tyyliä. Haluan ah – fiiliksen, kun tulen eteisestä kotiin ja siihen lähtisin hakemaan inspistä messuilta. 🙂