Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämmältä tuntuu elää omanlaistaan elämää. Ei tehdä pelkästään asioita, joita nyt vaan kuuluu tehdä (ja kenen mukaan muka). Tämä toki edellyttää itsetuntemusta sekä malttia pysähtyä ja kuunnella. On myös helpompi olla avoin ja rehellinen sen suhteen, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä.
Myös jonkun toisen pinnallisina pitävät asiat saavat olla itselle aidosti tärkeitä. Esimerkiksi minulle harmoninen ja mukava elinympäristö on yksi hyvinvointiani merkittävästi lisäävä asia ja siksi toivon kotini olevan viihtyisä, ja omaan silmääni jollain tavalla kaunis. Jollekin toiselle koti ja sen estetiikka eivät ole yhtä tärkeässä roolissa arvoasteikolla, vaan intohimona sen sijaan on vaikka jokin harrastus ja siihen liittyvät välineet.
Oli kyseessä kodin sisustaminen tai harrastukseen satsaaminen, on hyvä pyrkiä tiedostamaan, mistä tarve kumpuaa. Tunteeko paloa asiaa kohtaan sisimmässään, riippumatta siitä onko kukaan näkemässä ja validoimassa oikeanlaisiksi, vai haluaako asiaa siksi, että muut näkisivät ja arvostaisivat. Ensimmäisen kohdalla on kyse syvemmältä kumpuavista autenttisista tarpeista, kun taas toisia ohjaa ulkoisen hyväksynnän tai statuksen tavoittelu. Ensimmäisen kaltaisen tarpeen tyydyttäminen tuo rauhan, toinen saa haluamaan pian seuraavaa tavaraa. Ja seuraavaa ja seuraavaa.
Esimerkiksi kesällä ollessani poissa somesta, huomasin nauttivani kodista ja kotona olemisesta vielä paljon enemmän, kun ei ollut painetta olla jakamassa kuvia ja tunnelmallisia hetkiä koko maailman kanssa. Siinä vahvistui ymmärrys, että omalta tuntuva viihtyisä koti, ja elinympäristön harmonia ovat todellisia autenttisia tarpeitani – ja kotimme vastaa onneksi näihin tarpeisiin (ainakin silloin kun täällä on riittävän siistiä).
Vaikka maalliset asiat eivät riitä hyvän elämän sisällöksi, niistä kuuluisi nauttia ja niitä tulisi arvostaa, niin kuin henkisempää maailmankatsomusta minussa herätellyt Eckhart Tolle on sanonut. Ihmisellä on harvinaislaatuinen kyky nähdä kauneutta ja siihen sisältyy paljon viisautta.
Uskon vahvasti siihen, että mitä enemmän arvostamme omaisuuttamme ja elinympäristöämme, sitä paremmin myös pidämme huolta ja vaalimme, emmekä koe tarvetta vaihtaa kaiken aikaa uuteen. Kauneuden äärelle pysähtyminen ja sen vaaliminen ovat siten myös tärkeä osa vastuullisempaa elämäntapaa.
P.s. Kuvissa viime vuonna hankitut pampaheinät, ja kaapista pitkän tauon jälkeen kaivettu klassikko Artekin seepratyyny. Ei siis mitään uutta, mutta edelleen ilahduttavaa.
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest
Minusta jyrkkä erottelu maallisten ja henkisten asioiden välillä on jokin kristinuskosta kumpuava hieman vanhentunut tapa ajatella ihmiselämää. Toki erottelu on johonkin pisteeseen asti ja joissakin tilanteissa käyttökelpoinen, mutta me ihmiset ja meidän aivomme ovat materiaa itsessäänkin ja siten olemme läpikotaisin ja erottamattomasti kytketty tähän materiaaliseen todellisuuteemme. Tästä näkökulmasta fyysisestä tilastamme, sekä kehostamme ja elinympäristöstämme, välittäminen ei aina ole pinnallista vaan jopa suurtakin syvällisyyttä.
Hyviä pointteja! Jännä huomata kuinka varmasti juuri kristinuskosta ja sitä kautta kulttuuristamme puskee pintaan näitä erotteluja, jopa teksteihini, vaikken niitä allekirjoittaisikaan. ‘We are not human beings having a spiritual experience. We are spiritual beings having a human experience.’ Ja tämä human experience on mahdollista materian eli kehomme ja sen aistien ansiosta. Kuten joogatraditio ja monet Idän kulttuurit opastavat, mieli ja keho on yhtä jatkumoa, ei kaksi irrallista asiaa – kummallakin on vaikutus toiseen. Uskon suuresti fyysisen kehon viisauteen ja siinäkin mielessä allekirjoitan materiaalisen todellisuuden hienouden ja tärkeyden, vaikka kroppa nykypäivänä länsimaisessa kulttuurissa nähdäänkin usein jopa vähän tyhmänä mielen alapuolella olevana asiana, joka tulisi saada vaikkapa kuriin jollain lailla tai jonka pitäisi jaksaa vuodesta toiseen mitä tahansa kohtelua (fyysistä tai henkistä).