DIY sohva lankuista
Terassikalustepohdinnoilla jatketaan! Tällä kertaa katsaus ulkotilojen lepotuoleihin sekä sohviin. Tilaa kalusteille on vaikka millä mitalla, niinpä terassille onkin ajatus tehdä erilaisia kalusteryhmiä hiljalleen. Olisi ihana saada iso mukava sohva pihalle. Ihastuin suuresti ensimmäisen kuvan sohvaa, jollaisen voisi varmaan suht helposti itsekin nikkaroida. Ihanat myös nuo isot tyynyt. Sohvapöytä yli jääneistä siperian lehtikuusen laudoista on myös omissa suunnitelmista.
Kuva: Pinterest Moro Studio
Unelmien design-tuoleja ulos
Nämä lepotuolit puolestaan ihastuttavat kauniilla muotoilullaan. Etenkin ulkokalusteissa huomaan usein niiden ihanimpien olevan aika hintavia. Itsestä ainakin tuntuu, ettei nelinumeroisia summia kannata laittaa kalusteisiin, joita käyttää vain osan vuodesta. Tähän sarjaan voisi lisätä kaikki Paola Lentin suunnittelemat ulkokalusteet (ja monet muut italialaismerkit), huikeita!
Kuvat: Magis Piña-tuoli Jaime Hayon, Norwegian Garden Sandur-tuoli, Hanging Egg Sika Design
Sirot sohvat
Tanskalaisella Skagerakilla on aivan ihania kalusteita sisälle ja ulos. Kuvan sohva ihastuttaa sirolla muotoilullaan. Sirommat sohvat miellyttää silmääni tosi paljon, kuten Valkoisen Harmajan Suvin suunnittelema ja toteuttama DIY-ulkosohva. Tosi kaunis!
Kuva: Skagerak Mojo-sohva
Kepeitä aurinkotuoleja
Lepotuoleista realistisempi, muttei yhtään huonompi vaihtoehto on italialaisen Fiamin Fiesta-tuolit, jotka ovat todella kohtuullisen hintaisia. Kaikessa kepeydessään ja klassisuudessaan mutoilu on mielestäni yksinkertaisen upea sekä toimiva. Tuolien istuinmukavuus on omaa luokkaansa säätömahdollisuuden ansioista, etenkin tuossa pehmustetussa Fiam Fiesta Soft -aurinkotuolissa.
Kuva: Fiam Fiesta Room 21
Mustaksi maalattu puusohva
Viimeisenä inspiraationlähteenä pihakalustepohdintoihin toimii Ikean Äpplarö-sarja, joka on Trendenser-blogissa esitelty mustaksi maalattuna oheisessa kuvassa. Huippuidea, jos modulirakenteinen ajaton puusohva on hakusessa! Tässä mallissa kaikki miellyttää, kun väri on musta.
Polyrottinkiset?
Pihoilla näkee usein suosittuja polyrottinkisia sohvia ja niissäkin on toki puolensa, kuten säänkestävyys ja usein myös lokoisa istuinmukavuus. Materiaali ei tosin kuuluu omiin suosikkeihin, vaikken sitä ole täysin poissulkenutkaan harkitsemistani vaihtoehdoista.
Tärkeintä olisi saada mahdollisimman mukava iso rento sohva isommallekin joukolle terassin yhteen nurkkaan lepotuolien lisäksi. Yllättävän vaikea löytää valmiina sopivan hintaista kaikki toiveet täyttävää sohvaa, täytyy ehkä tehdä itse!
Mitkä ovat teidän suosikkeja?
Here’s some inspiration for the outdoor furniture. One of my main goals for the summer is to create cozy relaxing areas to our new terrace. I’m surprised how difficult it is to find nice outdoor sofa that does not require a big budget. One great alternative is Ikea’s Äpplarö-sofa painted in black as shown above in the inspirational Trendenser blog. Another good option would be to built the sofa from wood like in the first picture. From the lounge chairs, Fiam Fiesta is one of the top candidates I’m considering. More info and pictures sources mentioned in the links below pictures.
suvi m / Valkoinen Harmaja says
Ihania valintoja ja kiitokset kauniista sanoistasi! 🙂
Olen aina ihmetellyt ja harmitellut sitä, että kaikki tyylikkäimmät ulkohuonekalut ovat yleensä niin hintavia. Luulisi, että edullisemminkin voisi tehdä yksinkertaisen ajattomia ulkokalusteita…
coffeetablediary says
Kiitos vaan sinulle jakamastasi inspiraatiosta sohvaanne liittyen! 🙂 Ja ihan samaa ihmettelen minäkin. Luulisi, että kohtuuhintaisissa ulkokalusteissa riittäisi kysyntää ainakin kun vaihtoehtoja niin kovin rajatusti.