Huomaan sisustusmakuni taittuneen aiempaa pelkistetympään, ja voisiko sanoa selkeämpään suuntaan. Kun tavaraa on väkisinkin paljon lapsiperheessä, tekisi mieli karsia kaikki turha näköpiiristä pois. Pienesineet pysyvät kaapissa harvoja valittuja lukuunottamatta, jolloin koti on helpompi raivata järjestykseen. Inspiraation suhteen etenkin australialaiset modernit kodit kiehtovat juuri nyt.
Pelkistetymmässä sisustuksessa on kuitenkin haasteensa, etenkin jos suosii modernia tyyliä ja neutraaleja sävyjä. Suurimmat uhat lienevät kylmyys ja persoonattomuus.
Ehkä tärkein elementti ja punainen lanka kotimme sisustuksessa onkin ollut koko ajan vanhempien esineiden läsnäolo uudemman rinnalla. Vaikka tietynlainen herkkyys saakin olla tunnelmassa läsnä, koukeroisemmat elementit ei just nyt kiehdo, vaan selkeät muodot myös vanhemmissa esineissä.
Teen hankinnat vanhojen esineiden suhteen intuitiolla ja ostan, kun kohdalle tulee sykähdyttävää ja sille löytyy paikka. Viimeisin huutokauppalöytöni on olohuoneen kattoon ripustettu Sputnik-valaisin 70-luvulta. Löysin sen Bukowskin Modern Masters -katalogista keväällä ja sain huudettua hyvään hintaan omakseni. Valaisimeni on valmistanut Temde ja suunnitellut Max Bill (1908-1994), joka oli sveitsiläinen arkkitehti, taidemaalari, kuvanveistäjä, teollinen muotoilija ja graafinen suunnittelija.
Sputnik-valaisimia on näkynyt viime vuosina enemmänkin sisustusmaailmassa, myös uudemmissa versioissa ja mallia voi pitää modernina klassikkona. Ihastuin muotoilun lisäksi soodalasipallojen harmaan ruskeaan sävyyn ja suupuhalletun lasin elävään pintaan. Tästä yksilöstä poiketen Sputnik-valaisimien kuvut ovat kirkasta lasia tai maitolasia. Niin ikään kromi kiehtoo nyt eniten metalleista.
Kesällä lisävaloa ei ole kaivannut, joten vielä pitäisi virittää lamput kiinni loppukesän pimeämpiä iltoja valaisemaan. Valaisin katossa tuntuu nostavan tilan huonekorkeutta ja tuo mukavaa ryhtiä olohuoneeseen. Lisäryhti onkin paikallaan uuden boheemin löhösohvan kotiuduttua.
Kun kodin sisustus muodostuu uuden ja vanhan sopusointuisesta kanssa elosta ja luonnonmateriaalien ollessa läsnä, sopivan intuitiivisesti ja rentoa tunnelmaa vaalien, ei karsitumpikaan tunnu mielestäni kalsealta, vaan ennen kaikkea rauhoittavalta.
My latest aution find is a sputnik lamp designed by Max Bill for Temde in 1970s.
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest
Oi, onpa kaunis ja persoonallinen valaisin! Sopii teille upeasti <3 Täällä odotellaan innolla myös lisää puutarhapostauksia!
Teilläkin ihana Sputnik, se ei varsinaisesti vähentänyt Sputnik-ihastustani – onneksi löysin oman. Kiitos Riikka! Juuri postasin uuden puutarhapostauksen.
Tosi kaunis ja sohva sopii teille niin hyvin! <3
Kiitos ihana Sanna! <3
Australialaiset modernit kodit kolahtavat täällä myös! Arkkitehtuuri on siellä ihanan pelkistettyä, silti niissä on mukana kodikkuutta ja lämpöä.
Näenkin australialaisessa minimalismissa samaa kuin teidän upeassa kodissa!
Kaunis valaisin ja sopii hyvin tuohon tilaan. Allekirjoitan täysin tuon tarpeen pelkistää lapsiperheen sisustusta – oma maku on muuttunut viime vuosina merkittävästi pelkistetympään suuntaan. Elämässä kun vilskettä riittää, ei kaipaa yksityiskohtia.
Se on jännä miten tavarasta saa yliannostuksen konttaillessaan leluja pitkin taloa paikoilleen joka ilta. 😀 Etenkin lomalla, kun kotona vietetään vielä normaalia enemmän aikaa ja sotkuakin ennättää syntyä sen mukaisesti. Kiitos Netta!
Sinulla on kyllä silmää <3 Tuo valaisin sopii todella hyvin ja tuo sohva, niin erilainen kuin entinen ja niin hyvin sopii silti. Kesäisiä ja vauvantuoksuisia päiviä!
Kiitos kaunis! Olohuoneen ilme tosiaan muuttui sohvan myötä, sen verran erilainen on tämä uutukainen. Aurinkoisia leppoisia loppukesän päiviä sinullekin!
Ihana lamppu..!
Ja onnea vauvasta. Täällä tuskanhikinen loppuraskaus meneillään.
Oih, voimia loppuodotukseen! Kyllä nyt odottavia koetellaan, mutta onneksi pian jo helpottaa ja pieni käärö onkin jo sylissä. Ja kiitos onnitteluista!