Suusta suuhun, niinhän ne parhaat uudet jutut yleensä kantautuu korviin. Ystäväni vinkkasi hiljattain lahjakkaasta ystävästään, joka on muuan vuosi sitten perustanut vaatemerkin Alina Piu ja avannut juuri tärkeänä virstanpylväänä merkin ensimmäisen myymälän Annankadulle Helsinkiin. Ihana kun vinkkasi, sillä tämä vinkki pitää heti laittaa eteenpäin jakoon!
Kävin oitis tutustumassa Alina Piun inspiroivaan liikkeeseen ja sen huippulaadukkaaseen valikoimaan. Myymälässä minua vastasssa oli merkin herttainen perustaja Pauliina Leisti. Ensimmäiseltä koulutukseltaan kauppatieteilijä, joka myöhemmin kouluttautui unelma-ammattiinsa tekstiilisuunnittelijaksi ja sitä kautta rohkeasti töihin perustamansa oman tuotemerkin pariin.
Luonnonmateriaalit ovat Pauliinan intohimo ja vain parhaimmat, eettisesti tuotetut langat ja kankaat, sekä laatuvaatimukset täyttävät kumppanit pääsevät seulan läpi. Sainkin kiinnostavan opastuksen parhaaseen neuletekniikkaan ja materiaalien maailmaan käynnilläni. Alina Piu on tunnettu omaleimaisista kausittain vaihtuvista kuvioistaan, joita löytyy merkin neuletuotteista kuten huiveista, sekä viimeisimpinä lanseeratuista trikoovaatteista, joissa käytännöllisyys, mukavuus ja tyyli kulkevat käsi kädessä.
Syksyn ja talven 2016 mallisto on saanut inspiraation loppusyksyn hiljaisesta kauneudesta. Kun lehdet ovat jo tippuneet, värit sammuneet ja ensimmäiset pakkaset saapuneet. Klassisissa ja kauden sävyissä valmistettujen villahuivien, pipojen ja sormikkaiden valikoima liikkeessä oli kattava, viime päivinä noita lämmikkeitä onkin alkanut kaipaamaan. Myös super pehmeät neulemekot kiinnitti huomioni. Veikkaan hyllyjen tyhjentyvän nopeasti, eli kannattaa poiketa pikimmiten, mikäli vaatekaappi kauden asujen osalta kaipaa täydennystä. Kuviolliset huivit ovat siitä ihania, että niitä voi käyttää molemmin puolin ja samalla rahalla saa ikään kuin kaksi eri väristä huivia.
Alunperin asustemerkkinä aloittanut Alina Piu on laajentunut juuri vaatemallistoksi, joka entisestään monipuolistuu tulevina sesonkeina. Hiki meinasi tulla kuunnellessani nuoren suunnittelijan ja yrittäjän pitkiä työpäiviä. Helpompi olisi listata, mitä tämä tehonainen Alina Piun takana ei itse tee. Lapsiperheen äidin työpäiviin kuuluu mallistojen suunnittelun lisäksi yrityksen hallinnointitehtäviä, kampanjoiden suunnittelu ja valokuvaus, esitteiden taittoa, myymälän sisustusta ja esillepanoa, alihankkijoiden ja materiaalien löytäminen, messuilla käynnit. Huikea määrä työtä unelman eteen. Arvostan suuresti!
Alina Piun uusi myymälä on todella herkullisesti sisustettu! Tilan vanha laminaattilattia raikastui remontissa vaalealla maalilla ja seinässä on kaunis murrettu harmaa. Perinteisten myymäläkalusteiden sijaan tila on sisustettu yksilöllisillä kalusteilla. Seinällä on Artekin uusi Kaari-hylly särmikkään mustana, tiskinä keittiökaapin rungosta ja marmorilevystä tehty kaluste, ja asusteet ovat kauniissa rivissä Kierrätyskeskuksesta löytyneellä tiikkipöydällä. Tiskin kruunaa huikea marmorista ja messingistä tehty vanha valaisin.
Piensisustuksessa on ajan hengen mukaisia viherkasveja ja kaktuksia, keramiikkaa ja vanhoissa kehyksissä kampanjakuvia, jotka on kuvatta merkin henkeen sopien Alvar Aallon kodissa Munkkiniemessä. Myymälän sisustus täydentyy vielä lähiaikoina ihanalla Asplundin Tati-vaaterekillä, mistä itsekin olen haaveillut ties kuinka kauan! Asplundia saa muuten nykyisin myös Artekista.
Lämmin suositus ja kannatukseni tälle ihastuttavalle tiensä alkutaipaleella olevalle suomalaiselle design-merkille. Valikoiman näkee verkkokaupasta, mutta parhaimmillaan Alina Piun tuotteet ovat kun niitä pääsee omin käsin hypistelemään tuossa hurmaavassa myymälässä. Tinkimättömän työn ja hienon laadun tuntee parhaiten omaa ihoa vasten koskettamalla. Kannattaa ehdottomasti poiketa liikkeessä!
Alina Piu, Annankatu 11, Helsinki
A young Finnish fashion brand Alina Piu has opened their first store in Helsinki. The knit accessories and clothes are of highest quality materials, which are ethically produced. Behind the brand is Pauliina Leisti, a talented designer who runs this one woman company handling everything from designing the collection to company’s administration, campaign management, sourcing.
The store is a part of Helsinki Design District and it’s beautifully decorated with vintage finds combined with latest design furniture such as Artek’s Kaari-shelves. I was really impressed with the quality and unique designs of Alina Piu’s practical yet stylish textiles. A store to visit for anyone interested in fashion and up-and-coming Finnish brands focusing on long lasting and timeless products with a unique touch. They also have a webstore with latest campaign pictures from Alvar Aalto’s house in Munkkiniemi.
Alina Piu, Annankatu 11, Helsinki