Wau, miten kiinnostavan sisustusuutisen Ikea julkaisi tänään! Seuraavat yhteistyömallistot vuonna 2017 syksyllä Ikea kertoi tekevänsä tanskalaisen Hayn ja brittiläisen Tom Dixonin kanssa, jotka molemmat ovat olleet erittäin paljon esillä ja hyvässä nosteessa jo useat viime vuodet. Näihinkin yhteistöihin kohdistuu suuria odotuksia. Uskoisin, että tarjolla on jotain uudenlaista ja erilaista, kuin viime vuosina pinnalla olleet luonnonläheisemmissa mallistoissa, kuten Ilse Crawfordin Sinnerlig ja hiljattain myyntiin tullut Ingegerd Råmanin Viktigt, mitkä ovat olleet menestyksiä – ainakin medianäkyvyydessä mitattuna.
Tom Dixon on omasta mielestäni todella kiinnostava merkki ja tehnyt vaikutuksen muun muassa valaisinten suhteen, joten odotan kieltämättä näitä mallistoja. Mediassa näkyi kuvia ainakin sinisen Ikea-kassin uudistuneesta ilmeestä, mistä varmasti tulee menestys – vihdoin muitakin värejä tulossa tuohon joka kodin perustuotteisiin lukeutuvaan monitoimikassiin. Jee! Myös kuvia suomalaismuotoilija Iina Vuorivirran Ikealle suunittelemista tuotteista näkyi Instassa – näyttivät oikein lupaavilta nekin.
Vaikka kodissamme on vintagea ja klassisempia juttuja, huippumoderneja ja kekseliäitä skandinaavisia Hayn tuotteita löytyy meiltäkin, kuten blogihitin maineen saanut Tray-pöytä, joka tosin on myöhemmin tuunattu lasipöydäksi. Yhteistöiden tavoitteena on lehdistötiedotteen mukaan luoda uudenlaista ajattelua skandinaavisen olohuoneen sisustukseen, innoittajina muun muassa uudenlaiset valmistustekniikat.
Oheiset kuvat ovat Hayn Milanon design weekin näyttelystä, missä oli lukuisia tiloja suuressa hallimaisessa tilassa sisustettu merkin monipuolisella valikoimalla. Hallista löytyi myös Mini market, jossa myytiin todella suuren valikoiman kera Hayn suosittuja pientuotteita aina värikkäistä korvatulpista pyyhkeisiin ja toimistotavaroihin. Sisäpiha ja sisäänkäynnin edusta olivat kalustettu merkin uusilla Pallisade-kalusteilla, jotka miellyttävät silmääni suuresti tähän päivään tuodulla klassisuudellaan.
Mitäs mieltä siellä ollaan tästä design-uutisesta? Entä innostavatko Ikean yhteistyömallistot?
Ikea released today news to the press about their new designer collaborations with Hay Design and Tom Dixon. Very interesting news! The collections will hit the stores in 2017. The above pictures are from the Hay’s exhibition in the Milan design week 2016 in April.
Ikea Viktigt ja kirjalöytö
Mitäs sitä helatorstaina muutakaan ihminen tekisi kuin suuntaisi Ikeaan? Lähdimme ostamaan yhtä koria ja perheenkin sai ruokittua siinä samassa kätevästi. Myymälään oli saapunut juuri odotettu Ingegerd Råmanin suunnittelema Viktigt-mallisto, johon mielenkiinnolla tutustuin. Ihan kivoja juttuja, astiat etenkin ja sarjan lasikaatimen ostinkin. Myös musta lepotuoli oli kaunis ja hyvä kandidaatti terassille. Kävi kuitenkin ilmi harmillisesti, että luonnomateriaaleista tehty tuoli ei ole ulkotiloihin tarkoitettu, eli jäimme vielä miettimään otammeko riskin.
Mutta, kaikista parhaan löydön tein käydessäni sattumalta kirjaosastolla. En meinannut uskoa silmiäni kun eteen tupsahti Viktigt-malliston suunnitelleen muotoilija Ingegerd Råmanin töistä ja elämästä kertova kuvapainotteinen sisustuskirja ‘Se ei ole mitään, mutta silti jotakin’. Nimi viittaa muotoilijan ajatukseen omasta työstään. Ihailtavan nöyrä asenne merkittävän uran tehneeltä henkilöltä.
Sympaattinen kirja on täynnä seesteisiä kuvia sekä Råmanin mielenkiintoisia ajatuksia elämäntarinan kera. Hinta taisi olla noin kympin Ikean kantiskortilla. Kirja on vieläpä suomenkielinen ja taitto on kaunis. Lämmin suositus tälle opukselle, jonka parissa taidan viettää useita hetkiä tänä viikonloppuna. Muuten luvassa on parit juhlat ja josko ehtisin panostaa taas blogiini, joka on valitettavasti ollut vähän hiljaisempi kiireistä johtuen.
Aurinkoista viikonloppua!
A waited Ikea Viktigt -limited collection designed by Ingegerd Råman has finally hit the stores. The best find was, however, the coffee table book about Råman’s work and life. Very inspirational pictures and thought awaking ideas from the designer.
Vitra Eames LTR ja persialainen matto
Kotimme ikuisuusprojekti nimeltä tv-huoneen sisustus on ottanut muutaman askeleen eteenpäin sitten viime kirjoittelun. Inspiraationa toiminut Joseph Dirandin Pariisin koti unohtui, kun tajusin, etten edes täydellisen seinämaalin avulla saa taiottua 60-luvulla rakennetusta talomme lisäosasta vuosisatoja vanhaa pariisilaisasuntoa tunnelmaa tuovien hienojen arkkitehtoonisten yksityiskohtien kera.
Uutta inspiraatio tilan sisustukseen löytyi Ilse Crawfordin suunnittelemasta, A Frame For Life -kirjassakin esitellystä Hong Kongin Hollywood Roadin asunnosta, jossa on tummanpuhuvat rouheat seinät, itämainen matto ja moderneja klassikkoja kalusteina. Mielenkiintoisia materiaaleja, selkeitä linjoja eikä mitään turhaa kikkailua.
Haluan tilasta rennon loft-henkisen hengailuhuoneen. Hieman eri henkisen siis kuin astetta sofistikoituneempi olohuoneemme. Tv myytiin pois, joten tv-huone on vanhentunut nimike, mutta saa kelvata uuden puutteessa. Arkiolohuone tuntuu oudolta omaan suuhuni. Ihan kuin se varsinainen olisi niin hieno, ettei siellä sopisi arkena hengailla. Tiedättekö mitä tarkoitan..?
Tunnelmaa haen matalilla huonekaluilla ja isolla matolla. Seinät on Teknoksen Kolibri-struktuurimaalilla* totetutettu ja kauniin betonimaiset, mihin olen edelleen tosi tyytyväinen. Vielä harkitsen listojen maalaamista samalla sävyllä, kuten myös ikkuna-aukkoja ja karmeja, sillä nyt ne pomppaavat ehkä vähän liikaa ollessa eri väriset kuin seinä ja lattia. Vähän niinkuin Lotta Agatonin uudessa kodissa listat, seinät, ikkunat, kiinteät hyllyt ja kattokin toistavat saumattomasti samaa tummaa sävyä.
Sohvana on edelliseen kotiin hankittu Ikean Kivik, joka ei erityisemmin hivele silmääni, mutta on oikein mukava löhöilyyn ja sopii hyvin toistaiseksi. Matto löytyi jälleen kerran Bukowski’s Marketista, joka on yllättänyt positiivisesti monella vintage-löydöllä viimeisen vuoden aikana. Se on ihanan iso ja luo melkein kokolattiamattomaisen tunnun. Tykkään istuskella lattialla ja matto on sellaiseen juuri sopiva. Koska tilan arkkitehtuuri on niin simppeli ja kalustus modernia, vintage-matto tuo lämpöä, sekä kotoisaa kerroksellisuutta kokonaisuuteen.
Aiemmin en olisi voinut kuvitella punertavaa itämaista mattoa meille, koska punainen on itselleni vähän vieras väri oman kodin sisustuksessa, mutta niin se mieli ja maku muuttuu iän myötä. Nyt koen, että tämä matto oli juuri se puuttuva palanen, mitä ilman sisustus olisi jäänyt kolkommaksi ja ehkä vähän pliisuksi.
Ja on huoneessa pari muutakin uutta juttua! Form Follows Function -blogin Tuijan tapaan investoin klassikkoon ja hankin kaun haaveilemani Eamesin suunnitteleman Vitran LTR-sivupöydän. Ihana pieni huonekalu, joka taipuu moneen. Juuri täydellinen taso tuollaiseen hengailutilaan, mihin voi laskea teekupin tai kirjan. Todella oiva myös valaisimen tasona ja kukkapöytänä. Käyttötapoja ja paikkoja meillä kotona voisin listata loputtomiin. Onneksi pöytää on helppo siirtää paikasta toiseen.
Viimeisenä mainittakoon vielä tuo Bo Helsingin avajaisista mukaan annettu ihana Ullanlinna-juliste. Koskaan en ole Ullanlinnassa asunut, vaikka salaa olen siitä haaveillut ja koen kaupunginosan aina niin inspiroivana ja viehättävänä tunnelmallisine liikkeineen sekä upeine taloineen. Mieheni asui Ullanlinnassa kun tapasimme aikoinaan, joten sieltä meidän tarinamme ikään kuin alkoi, mistä juliste kivasti muistuttaa.
Vielä on pari seinämää sisustettavana, vaikka oikein hyvässä vaiheessa ollaan jo. Keväämmällä siis laajempaa esittelyä sekä tarkempaa tietoa huoneen betonimaisten seinien toteutuksesta. Palaan asiaan kun hommat hiljalleen etenee!
A sneak peek to the current look of our tv-room. A couple of pieces have just moved in including a vintage persian rug from the Bukowski’s Market and a classic Vitra’s LTR side table designed by Eames. We are getting there slowly but surely…
*saatu blogin kautta