Ehkä joku teistä saattoi Instagramin puolella huomata, että kävin viime viikolla yhtenä iltana maalaamassa mukeja Samujilla. Symppis tapahtuma ihanassa miljöössä, Samujin Erottajan myymälän tunnelmallisessa ylemmässä kerroksessa. Huomasin ilmoituksen mukinmaalaus-workshopista Samujin Facebook-sivuilla ja innostuin valtavasti ajatuksesta, joten mukaan oli päästävä.
Mukit ovat Samujin kodin valikoiman uusimpia tuotteita ja ne myydään aina ilman kuvioita. Muki on tyylikkään simppelin mallinen ja tuntuu hyvältä kädessä. Koska merkin ideologiaan sopisi käsinmaalatut mukit, keksivät he järjestää tällaisia leppoisia mukinmaalaus-iltamia asiakkailleen opetuksen kera.
Käsin tekeminen on kyllä jännää ja askel epämukavuusalueelle kaikessa kiehtovuudessaan. Vaati rohkeutta vetää se ensimmäinen jälki valkoiselle pinnalle, kun ympärillä oli tuntemattomia silmäpareja ja käsikin taisi vähän täristä. Huh! Toisaalta kun ei koe olevansa erityisen lahjakas käsistään, niin odotusten puutteen puolesta voi onneksi tehdä ihan rennosti ja fiiliksellä.
Opettajana työpajassa oli Samujille lukuisia upeita kuoseja suunnittelut Pasi Kärkkäinen-Tunkelo ja olikin innostavaa päästä mestarin oppiin. Inspiraatiota sai etsiä suunnittelijan mukana olleista töistä ja mikä aarreaitta se olikaan!
Päädyin pohdinnan jälkeen maalaamaan tuollaisia vasta-alkajalle sopivia helppoja abstrakteja kuoseja. Jokaisesta täplästä taisi tulla vähän erilainen! Kuten opettaja lohdullisesti totesi, että jos mikään ei ärsytä, niin lopputulos on liian täydellinen, kun taas virheet tekevät lopputuloksesta kiehtovan.
Päästyäni vauhtiin isommalla pensselillä, innostuin maalaamaan vielä toisenkin mukin ja vuorostaan ihan pientä kuviota. Sepä vasta olikin ärsyttävän hidasta! Jouduin todella venyttämään hermojani, että maltoin sivellä noinkin ylös asti ja mukiin jäi lopulta tuollainen maalaamaton reunus. Muiden mukana olleiden tekemät mukit olivat ihan super hienoja ja keskenään tosi erilaisia, niitä olisi tehnyt mieli ostaa omaksikin.
Näistä kahdesta mukista tuosta keltakuvioisesta tuli heti lempparini. Lempeä väri ja sopivan rauhallinen hento kuosi omaan makuuni. Siniharmaa graafisempi ja villimpi yksilö päätyi puolestaan mieheni teehetkiä piristämään.
Ei nämä taida Royal Copenhageneita astiakaapista syrjäyttää, mutta ihan sympaattisia ovat mielestäni ja ainakin suurella innolla tehty!
I participated in mug painting workshop at the Samuji House last week. What a lovely evening it was! My mugs came did not came out as master pieces but they are still quite cute, I think!
Taidenäyttelyt – Helsinki Design Week
Lincoln Kayiwa’s Carat
Pääsin vierailemaan torstai-iltana kahdessa kiinnostavassa taidenäyttelyssä, jotka olivat osa Helsinki Design Weekiä ja Showroom Walkia. Ensimmäinen oli upeita uniikkeja eri värisiä timantinmallisia lasitaideteoksia esittelevä Lincoln Kayiwan Carat-näyttelyssä Kulttuurikeskus Caisassa. Lasi materiaalina on yksi kiehtovimmista mielestäni ja tässä se pääsi ihan uudella tyylikkäällä tavalla esiin. Lisätietoja ja oheinen lainaus näyttelystä täältä. Näyttely on avoinna 29.9. asti ja suosittelen käymään!
Carat on kokoelma timantinmuotoisia laseja ja valaisimia. Kokoelmaan sisältyy useissa eri sävyissä ja erilaisin pintaviimeistelyin käsin puhallettuja juomalaseja, samppanja- ja viininjäähdyttäjiä sekä LED-valaisimia.
Carat-kokoelman puhdas geometria on sulavan eleganttia ja se yhdistää estetiikan ja käytännöllisyyden ainutlaatuisella tavalla.
Kayiwa ajattelee globaalisti, mutta toimii lokaalisti. Hänen näyttelynsä osoittaa kunnioitusta De Stijl -taidesuuntaukselle, juhlistaen samalla suomalaisen designin perinnettä ja käsityötaitoa.
ABL Artesan x Samuji Designer
Inspiroivassa Samuji Housessa oli puolestaan luonteikkaisiin luonnonmateriaaleihin pohjautuva taidenäyttely ja iltama yhteistyössä ABL-Laattojen kanssa Samujin hengessä. Näyttelyn työt olivat Samujin suunnittelijan Pasi Kärkkäinen-Tunkelon sekä graaffisen suunnittelijan Aya Iwayan käsialaa. Lisätietoja ja oheinen lainaus täältä.
Edit: Näyttely on avoinna lauantaihin 17.9. asti, vielä siis ehtii!
Mitä syntyy kun annetaan vapaat kädet laatta-artesaanille ja suunnittelijoille? ABL artesan x Samuji designer-showcase esittelee useita luonnonkivistä kuten onyxista ja marmorista sekä keraamisista suurlaatoista valmistettuja rajoja rikkovia taideteoksia sekä tuotteita joiden inspiraatio juontaa runoihin, kansantaruihin ja toiveisiin.
..Myös Samujin vaatteiden perään ehdin samalla vierailulla huokailla. Ihastelin myös myymälän tunnelmallista sisustusta sekä erityisesti yhden nurkan upeaa mutaista seinänsävyä. Jos vain tämä kuva olisi pukeutumishuoneestani!
Mitä taidenäyttelyitä te olette nähneet viime aikoina tai suunnittelette menevänne katsomaan?
Beautiful art exhibitions at the Helsinki Design Week 2016 Showroom Walk – Lincoln Kayiwan’s Carat-glassdesign exhibition (open until 29.9.2016) at Cultural Center Caisa , and ABL artesan x Samuji designer -exhibition at Samuji House (9.-17.9.2016).
Uniikissa 60-luvun kodissa | Hakola + Havi
Tunnelmapaloja kahden hienon suomalaisbrändin Hakolan ja Havin yhdessä järjestämästä kesäisestä iltapäivästä. Tilaisuus pidettiin Hakolan taiteellisen johtajan Annaleena Hämäläisen huikean hienossa 60-luvun showroominakin käytettävässä espoolaisessa rivitalokodissa, minkä johdosta tunnelma oli ihan omaa luokkaansa. Illan aikana oli mielenkiintoista tutustua näiden kahden perheyrityksen tarinoihin ja inspiroivaa kuulla, kuinka rohkeasti he ovat tiukkoina aikoina lähteneet uudistamaan brändejään pitäen kuitenkin tiukasti kiinni arvoistaan sekä kotimaisesta tuotannosta. Kummankin visuaalinen ilme, uutuustuotteet ja tapa toimia ovat vaikuttavia ja uskon näillä korteilla pääsevän vielä pitkälle myös maamme rajojen ulkopuolella.
Melkein nolottaa myöntää, että Hakolan olemassaolon olen tajunnut noteerata vasta viime vuonna, eli juuri silloin kun yritys on lähtenyt uudistumaan isoin liikkein. Yrityksen valikoimiin kuuluu huippudesignia aina sohvista erilaisiin nerokkaisiin piensäilytysratkaisuihin, kuten kuvassa näkyvä näppärä avattava Lippa-hylly, sisustuslehdissäkin paljon näkynyt persoonallinen Lempi-hylly sekä näyttäviä täyspuisia pöytiä.
Havin ja Samujin yhteistyömalliston lautasliinoihin sain ilokseni tutustua jo viime syksynä, jonka jälkeen kuosit ovatkin olleet usein arjessamme käytössä. Oli kiva nähdä yhteistyön jatkumona syksyks suunniteltuja uusia kuoseja, joissa herkkää pientä kukkaa, art deco vaikutteita, sekä kaunis tammikuosi. Annaleena Hämäläinen oli luovasti keksinyt kehystää Havin lautasliinat juuri ennen vieraiden saapumista, kuten yllä olevassa kuvassa näkyy. Ihan huippuidea laittaa korvan taakse, jos joskus kaipaa nopeaa ja edullista piristystä kuosien avulla sisustukseen!
Havi on lanseeraamassa tyylikkään kansainvälisillekin markkinoille suunnatun uuden Havi’s sisustusmerkin. Merkin valikoimaan kuuluu muun muassa tuoksukynttilöitä eri vuodenaikoihin, joita jo pääsin tuoksuttelemaan. Jatkossa mukaan tulee myös tekstiilejä. Odotan innolla!
Perheyrityksen toiseen sukupolveen kuuluvan Hämäläisen koti oli aivan mielettömän inspiroiva. Sisustuksessa yhdistyi sulassa sovussa Hakolan tuotteiden lisäksi Innoluxin valaisimet, useat design-klassikot ja suomalaiset merkit, vintage-kalusteet, trendikkäät viherkasvit ja pesutiloissa rouhea mikrosementti sekä messinkihanat – kaikki rennosti ja tyylikkäästi yhteen nivoutuen. Ihanaa kun tiiliseinät oli jätetty alkuperäiseen tilaan vuosien saatossa, kuten myös panelikatto, koska ne sopivat niin hienosti talon arkkitehtuuriin ja kodin sisustukseen. Vaikka koti on aivan lähellä vilkasta ajoväylää tiiviisti asutetulla alueella, tuntui sisällä siltä, kuin olisi ollut omakotitalossa metsän keskellä.
Toivottavasti onnistuin taltioimaan ja välittämään tilaisuuden kesäistä tunnelmaa sekä kodin kauneutta edes hiukan näiden kuvien kautta!
A lovely afternoon at the finnish design and furniture company Hakola’s showroom, which is also a home of the creative director Annaleena Hämäläinen, arranged together with Havi. It was an honor to visit such unique home where the original features from the 60s architecture smoothly blended with the cosy interior including Hakola’s collection as well as design classics and more recent design. Havi’s and Samuji’s cooperation will continue and new interesting patterns and colors will be introduced for the next fall’s napkin collection, which I really like!