
Huonekalukarusellin jäljiltä olohuone tuntuu entistäkin kutsuvammalta – keskeneräisyyksistä huolimatta. Pyörityksen takia kirjastohuone puolestaan on nyt ihan vajaa. Sinne olisi mahdollista tehdä vaikka minulle kotitoimisto sohvan vapauttaman tilan puolesta. Mutta onko erilliselle työpöydälle tarvetta? Tätä postausta kirjoitan sängyllä maatessa, ja kuvien oton aikoihin tein hommia olohuoneesta käsin. Usein olen läppärillä ruokapöydän ääressä.
Unelmoin tulevaisuudessa erillisestä rakennuksesta puutarhan perukoilla hedelmäpuiden katveessa, jonne voisin vetäytyä työskentelemään, tai vaikka salaa pienille nokosille. Omaan rauhaan. Ja saisi siitä myös tarvittaessa tehtyä myöhemmin myös au pairin asunnon tai teinin kämpän.

Ehkäpä idea omasta erillisestä työhuoneesta liittyy ennemmin unelmaan olotilasta, jossa toivoisin saavani työskennellä. Siitä, kun on aikaa ajatella, ajatukset syntyvät kuin itsestään, työskentely on tehokasta, intoa ja virtaa riittää. Toisin sanoen olotilasta, joka on aika kaukana todellisesta olotilastani viime päivinä. Miksiköhän vauvasta huolehtimista ja huushollin pyörittämistä on vaikea edelleenkään mieltää mitenkään töihin verrattavalta asialta, vaikka ne työllistävätkin minut käytännössä 24/7?
Jään kiinni aivan liian usein ajattelemasta pettyneenä itseeni ihmetellen, kun en taaskaan ole saanut enempää aikaiseksi. Ihan kuin se olisi suurikin ihme, kun en saa riittävästi lepoa öisin. Kroonisessa univajeessa velloessa koko elämä tuntuu latteammalta. Meillä on onneksi nyt vauvalle unikoulusuunnitelma laadittuna ja vaiheittainen toteutus jo käynnissä, joten valoa siintää horisontissa paremman yleisen vireystilan suhteen. Suurin unelmani tällä hetkellä onkin saada nukkua paremmin ja enemmän.

Eksyin hieman toisiin aiheisiin kuin oli tarkoitus, mutta toisaalta koen tärkeäksi kertoa myös todellisuudesta, josta käsin tämä blogi päivittyy. Tai on päivittymättä. Kertoa toisinaan rehellisesti ja avoimesti, mitä näiden kuvien taakse oikeasti kuuluu – mistä ilmeisesti tekin pidätte, kiitos saamani palautteen Päivä kanssani -postaukseen. Samaan aikaan haluaisin olla kuitenkin rasittamatta teitä, sillä jokaisen elämässä riittää haastetta kerrakseen jo muutenkin – paljon suurempiakin murheita, kuten hyvin tiedostan.
Totuus on, että välillä en yksinkertaisesti kykene niin loppuun asti toteutettuihin tai säännöllisiin sisältöihin blogin suhteen kuin haluaisin. Silloin ei auta kuin muistuttaa itseä, että keskinkertainen suoritus saa olla tässä kohtaa riittävän hyvä.

Toivottavasti pian koittaa taas virkeämpi vaihe. Ollaanhan jo kevätpäiväntasauksen paremmalla puolella, mistä lisääntynyt valo muistuttaa. On monia muitakin ilon aiheita, kuten kuppi höyryävää teetä käden ulottuvilla ja unenomaisen kaunis unikko maljakossa.
Hyvää kevään alkua ja lempeitä ajatuksia teille!
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest
On kyllä niin ihana toi teidän olohuone nyt, kuten oli aikaisemminkin ? tsemppiä sinne arkeen, toivottavasti pian saisit pidempiä yöunia.
Mun mielestä on oikeastaan enemmänkin vapauttavaa, kuin raskasta lukea ihan rehellisiä juttuja miten lapsi valvottaa öisin tai mitä nyt muuta tavalliseen arkeen kuuluvaa vähemmän hohdokasta milloin onkaan meneillä. Ehkä se tuo lisää sitä samaistuttavuutta ja toisaalta helpottaa itseäkin, että ei pidä sitä omaa rimaa niin taivaissa, että jää kaikki jakamatta. Elämänmakuisuus on nimenomaan mieleeni, se, että ollaan kuitenkin kaikki tässä samassa veneessä.
Tsemppiä univelkojen ja -koulun keskelle, been there! <3
Mä toivon, että pääsisit pian tasoittamaan univelkoja ja unikoulusuunnitelmat toimisi. Sama taitaa olla edessä täälläkin ja ainakin minusta tällainen arkisempikin postaus on lohduttava, tietää ettei ole yksin asian kanssa. Ja täällä painitaan ihan saman ongelman kanssa – blogiin ei meinaa saada sellaista sisältöä kun haluaisin, kapasiteetti ei just nyt riitä. Mut kuka tietää mikä tilanne on kuukauden päästä.
Kauniita kuvia ❤️
En ole lukijana kiinnittänyt huomiota että postausten taso olisi jotenkin vaihdellut vaan olen nauttinut erilaisista postauksista. Ne elämänmakuisetkin kuuluvat joukkoon niin kuin mausteet ja yrtit pataan. Pikemminkin on ihmeellistä että pikkulapsiperheen arjen keskellä bloggaat säännöllisesti niin ettei postaustahtiinkaan ole kiinnittänyt huomiota.
Iloista kevättä ja pidä itsestäsi huolta!
Lämmin kiitos ilahduttavasta palautteestasi! Mukava kuulla, jos nämä kurkistukset arkeen tuntuu vain elämänmakuisilta, ja niitä tuntuu olevan sopivassa suhteessa. Mainio tuo mausteet ja yrtit pataan vertaus! Nyt onneksi näkyy valoa tunnelin päässä öiden suhteen, mitä nyt muut flunssat ja lapsiperhearjen normikuviot sekoittaa arkea, mutta eiköhän kesä helpota niiden osalta. 😀 Aurinkoista kevättä ja hyviä vointeja sinullekin!
Tsemppiä! Ja jaathan unikouluvinkit, mikäli toimii.. olen totaalisessa aivosumussa, kun vauva saattaa syödä kahdeksankin kertaa yössä.. huonoja unia on jatkunut jo joulusta. Puuh!
Kiitos kovasti Pirpu myötäelämisestä! Ikävä kuulla, että teillä on vastaava tilanne. Meillä lukuisiin yöheräilyihin auttoi lempeä vaiheittain etenevä unikoulu. Ensiksi opetettiin vauva itse nukahtamaan sänkyynsä vieressä ollen, tarvittaessa rauhoitellen iltarutiinien jälkeen. Sitten iltojen sujuessa vähännettiin imetyksiä kahteen kertaan yössä tiettyinä kellonaikoina vauvan ollessa unessa, ja muulloin herätessään ei annettu maitoa vaan tarvittaessa rauhoiteltiin, jotta oppi itse saamaan unisyklien välissä unen päästä kiinni ilman totuttua maitoa, sitten vähennettiin yhteen yösyöttöön samalla periaatteella. Nyt ollaan tässä vaiheessa ja herätyksiä ei enää käytännössä ole, mitä nyt ennen kuutta välillä koittaa heräillä. Seuraavaksi luovutaan siitä yhdestäkin syötöstä (jonka teen ennen nukkumaan menoani). Saatiin tosi hyvä meidän vauvalle räätälöity tarkka suunnitelma unikonsultilta (Unijuna) hänen perehdyttyä tilanteeseemme (tämä ei ole maksettu suositus tai yhteistyö), ja paljon käytännön vinkkejä tilanteisiin, sekä myös päivärytmin hiomiseen. Ilman näitä neuvoja ei kyllä oltaisi siinä aivosumussa osattu, vaikka tosi loogisia ja meidän ajatusmaailmaan sopivia neuvot olivatkin. Ihan huikeaa, kuinka tilanne voi kuukaudessakin parantua. Lämmin suositus siis harkita myös tarvittessa ulkopuolisen asiantuntijan apua jos omat keinot tuntuu loppuvan kesken. Toivottavasti teilläkin pian jo helpottaa!