Aurinkoiset viikonlopputerveiset! Kiireisen viikon jälkeen mikään ei ole ihanampaa kuin viikonlopin vietto rennoissa tunnelmissa. Viime viikonloppuun kuului kyläilyä ja metsäretki Inkoon suunnalla. Vaikka melko urbaanina ihmisenä itseäni pidänkin, johtuneeko lapsuuden partiovuosista tai maaseudulla vietetyistä lukuisista kesistä, että koen kaipuuta luontoon. Akut latautuu raittiissa ilmassa ja asiat mielessä saavat oikeat mittasuhteet.
Niin ikään parhaisiin matkakokemuksiini kuuluu luonnon moninaisuuteen tutustuminen eri maailman kolkissa, mieleenpainuvimpien joukossa vaihtoopiskeluaika Etelä-Amerikassa. Maanosaan tutustuminen olikin tuolloin paljon korkeammalla agendalla kuin itse opiskelu. Jotain hommasta kertonee se, että olin valinnut kursseja yliopistolta vain tiistai-illasta torstaiaamuun. Näin matkustelulle jäi mukavasti aikaa.
Metsä tuntuu aina vaan niin maagiselta paikalta. Sielu ja keho rentoutuvat. Ja se ilo, kun etsinnän jälkeen löytää lehtien seasta suppilovahveron hatun pilkottamasta. Parasta meditaatiota jos minulta kysyy! Puhumattakaan mitä ihania sieniherkkuja metsäretki on meille mahdollistanut viikon mittaan.
Tänä viikonloppuna on ihan toinen suunta navigaattorissa ja varsin mukavaa ohjelmaa luvassa. Toivottavasti sielläkin ollaan rennoissa tunnelmissa!
P.s. Vielä tänään ehdit osallistua Indiedays Blog Awards -arvontaan – äänestäthän! Lämmin kiitos jos päätät antaa kannatuksesi Livingspace-sarjassa mukana olevalle blogilleni!
Last weekend I went to the forest. Just to relax and pick up some mushrooms. Cannot think of anything more relaxing then being surrounded by the nature every once in a while. It feels good in the body and soul. Have a great weekend!
JohannaL / Koti Aurorassa says
Tämä mustikkakuva on ihan mieletön. Tosi vangitseva. Pysähdyin instassa jo heti kun näin, sitä tuijottamaan. Ihanaa sunnuntaita!
coffeetablediary says
Kiitos Johanna! Kuvasta tuli minustakin aika taianomainen. 🙂 Ihanaa sunnuntaita sinnekin!