Uudessa vuodessa on aina jotain kutkuttavan optimistista. Kuinka virkistävää onkaan aloittaa asioita puhtaalta pöydältä ja suunnata katse eteenpäin kohti uusia tuulia. Tehdä yhteenveto edellisestä vuodesta ja miettiä suuntaviivoja seuraavalle. Vuosi 2014 oli ainutlaatuinen. Otti paljon, antoi vielä enemmän. Elämän mullistuksia ja yllätyksiä.
Aloitin vuoden 2015 ensimmäisen päivän saunoen heti herättyäni. Huuhtelin iholta pois edellisen vuoden rippeet. Tein hiljattain muutamia pieniä hankintoja tällä saralla, kuten Byredon La Tulipe tuoksuisen saippuan. Saippua on keväisen raikas ja kauniin yksinkertaisesti paketoitu. Olen käyttänyt merkin Blanche tuoksua viime vuodet ja tykästynyt siihen kovasti. Tässä mielenkiintoinen ja inspiroiva tarina siitä, miten Byredo sai alkunsa.
Sitten kävimme pitkällä lenkillä koiran kanssa ja sukuloimassa. Sitä ehtii tehdä yllättävän paljon asioita myös juhlien jälkeisenä päivänä kun herää aikaisin. Kiitos pienen ihmisen.
The days are long, but the years are short. Tämä ajatus oli kauniisti vangittu elokuvassa Boyhood. Sykähdyttävä elokuva, joka jäi ajatuksiin pyörimään. Suosittelen lämpimästi!
“May your coming year be filled with magic and dreams and good madness. I hope you read some fine books and kiss someone who thinks you’re wonderful, and don’t forget to make some art – write or draw or build or sing or live only as you can. And I hope , somewhere in the next year, you surprise yourself.”
Toivottavasti vuosi 2015 tuo teille näitä kaikkia ihania asioita!
Happy New Year 2015! My first day of the year started with sauna and washing away the remains of 2014 from my skin. I just got a really fresh La Tulipe soap from Byredo, whose lovely perfume Blanche I have being using in recent years. Read Byredo’s inspirational story here. I also got lost dreaming when looking into these beautiful interior photos. And read inspirational quotes I have collected here.
Then I had a long walk with our dog and had a family meal with the dear in-laws. It’s surprising how much you are able to do in a day when you wake up early, thanks to the smallest member of our family. “Days are long but the years are short” – this idea was beautifully captured in the movie Boyhood, which was amazing. Finally, sending you best wishes and inspiration for 2015 with the quote from Neil Gaiman (see earlier).
Tuija / form follows function says
Kiitos kutsusta. Mikä ihastuttava ja tyylikäs blogi täältä löytyikään 🙂 Jään seuraamaan!
coffeetablediary says
Hei Tuija, ihana kun kävit! Kiitos kovasti, toivottavasti viihdyt mukana! 🙂
Anniina says
Taianomaista uutta vuotta sinulle ja ihanalle blogillesi!
coffeetablediary says
Kiitos Anniina! Sitä samaa sinulle! Tehdän tästä taianomainen vuosi 🙂
Mirka - Kauniit Neliöt says
Kaunis koti ja blogi, sait uuden seuraajan 🙂
coffeetablediary says
Kiitos kaunis Mirka! Mukava kuulla, lämpimästi tervetuloa! 🙂