Yksityiskohdat ovat niin tärkeitä sisustuksessa! Niiden ansioista mitäänsanomaton voi muuttua kiinnostavan ja harkitun näköiseksi kokonaisuudeksi. Niinpä yksityiskohtien tärkeyttä ei mielestäni voi liikaa korostaa. Kaapin vedin on hyvä esimerkki yksityiskohdasta, jonka vaihtamalla koko kalusteen ilme saa vähän kuin pienen kasvojenkohotuksen.
Säilytysratkaisuissa meillä on pääosin Ikean Pax-sarjan kalusteita. Hyvä hinta-laatusuhde, muunneltavuus ja laaja valikoima ovat ollut valintakriteerien kärjessä peruskaappien hankinnassa. Vaikka valko-oviset kaapistot ovat ulkonäöltään todella huomaamattomia, pientä särmää niihin tuo kauniit messinkivetimet. Kaappiemme vetimet löysin ruotsalaisen B&B Sweden -merkin eli suunnittelijakaksikko Bäccman & Berglundin valikoimista. Vedin on kuin piste i:n päällä. Kauniit detaljiit viimeistelemässä kokonaisuutta, jotka eivät kuitenkaan herätä liikaa huomiota.
Oli muuten haastavaa löytää juuri täydellinen malli! Tiesin tarkkaan alusta asti mitä halusin. Pienen siron messinkisen nuppimaisen vetimen. En antiikki-tyylistä, vaan selkeälinjaisen ovien muotokieltä toistavan pyöreän mallin. Kromisia ja teräksisiä vastaavia löytyi vaikka millä mitalla, muttei messinkistä. Ei sitten mistään! Mietin jo hetken vähän näyttävämpää vaihtoehtoa myöskin ruotsalaisen Ikea-kalusteiden tuunaamiseen keskittyneen Superfrontin valikoimasta. Superfrontin pyöreä messinkivedin oli kuitenkin suht kookas ja siten aika näyttävä, aivan upea sinänsä, muttei vastannut visiotani. Lopulta löysin etsimäni eli tämän siron B&B:n Dot-mallin ja tein tilauksen. Vetimet asennettiin eteisen ja makuuhuoneen kaapistoihin, kuten ylimmästä oikeanpuoleisesta Instagram-kuvasta näkyy. Lopputulos on mielestäni mitä mainioin ja ihastelenkin vetimiä päivittäin. Kaunista muotoilua kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Oheisessa muutamia kuvia tyylikkäistä vetimistä B&B:n valikoimista. Vetimien vaihtaminen on ehkä helpoin ja nopein tapa tuunata kaapiston tai vaikka lipaston ilmettä kiinnostavampaan suuntaan. Ne toimivat hyvin myös keittiön kalusteissa harkittuina yksityiskohtina viimeistelemässä kokonaisuutta tai jopa näyttävinä katseenvangitsijoina. Kauniit vetimet voivat todella viedä perus Ikea-kalusteen ilmeen aivan uudelle tasolle pienellä investoinnilla.
Oletko sinä tuunannut Ikean kalusteita?
I believe god is in the details, also when it comes to interior decoration. Our very basic white Ikea Pax wardrobes were hacked with brass knobs called Dot from B&B Sweden by designers Bäccman & Berglund. I’m so happy with these little beauties! They make ordinary wardrobe look a bit special without requesting too much attention.
It actually took quite a while to find the perfect design and material combination I had in my mind. Before I found this perfect one from B&B, I was also checking models from another Swedish brand called Superfront, which is specialized in tuning Ikea furniture with handles, fronts, and legs.
With beautiful handles you can bring very basic storage furniture to whole another level with moderate costs, and make inexpensive kitchen and storage units look really amazing. Such an easy and effective facelift. Have you hacked Ikea furniture?
Pictures via B&B Sweden, except the second picture on the top from our bedroom.
Hyvä idea ja kaunista jälkeä tuli 🙂 Olen muutamaa Ikean kalustetta tuunannut ja nyt olisi työn alla Ikean tarjoiluvaunu. Kekseliäisyyttä kehiin niin tylsästäkin saa mielenkiintoisemman!
Mukavaa tiistaita harmaudesta huolimatta 🙂
Kiitos, kiva kuulla! 🙂 Täytyypä lukea mitä keksit tarjoiluvaunusi suhteen. Näinhän se on, kekseliäisyys usein ratkaisee. Mukavaa tiistaita sinnekin, onneksi vähän jo pilkottaa aurinkokin pilvien välistä! 🙂
Onpa tosi kauniit vetimet! 🙂
Kiva kuulla kommenttisi! Yksinkertainen on kauneinta pätee myös näiden vetimien suhteen. 🙂
Hei,
minkä hintaisia nuo vetimet olivat per kpl? Voisin ostaa samanlaiset nupit Ikean lipastoon, jonka ajattelin tuunata, mutta B&B:n nettisivuilla ei näkynyt tuotteiden hintoja vaan ne täytyy erikseen pyytää.
Kiitos jo etukäteen. Sulla on muuten ihana blogi, niin rauhallinen ja kaunis ulkoasu.
Hei! Pahoittelut viiveestä vastausessa! Hankin vetimet vuonna 2013 ja silloin kappalehinta messinkiselle pienelle (1,8cm halkaisija) oli 19,50 eur – mutta kannattaa pyytää hinnasto yrityksestä sähköpostitse koska ovat hyvin voineet muuttua parissa vuodessa 🙂 Kiitos kauniista palautteesta ja tervetuloa lukemaan jatkossakin!
Hei! Mistä nuo kauniit messinkijalat ovat? Olen yrittänyt löytää kauniita kaapinjalkoja, mutta on kyllä niin vaikeaa…
Hei! Ruotsalaiselta B&B Sweden yritykseltä tilattu, mallia Dot. 🙂