Helmikuun viimeinen päiväkö jo? Kuukausi meni ennätysvauhtia ja viime tinkaan jäi perinteisen parhaat listan kasaaminen. Tässä vihdoin lista lemppareista tuttuun tapaan, olkaa hyvät!
1. Laskiainen ja muut
Helmikuuta rytmittivät kivasti lukuisat samalle kuulle sattuneet juhlapäivät, kuten Runebergin päivä, ystävänpäivä sekä viimeisimpänä laskiainen. Suurempia traditioita näihin ei itsellä liity, vaikka toki pullat ja tortut sekä mäenlasku lapsen myötä kuuluvat asiaan. Ystävänpäivää vietimme miehen kanssa käymällä töiden jälkeen Bulevard Socialissa treffeillä ja syömässä. Ravintola kuuluu suosikkeihini miljöön puolesta, seura oli parasta ja ruokakin oli oikein mainiota.
2. Abstraktio-sarja
Useammassa paikassa suositeltu Abstraktio-sarja Netflixissä saa myös minulta suositukset. Siinä jokaisessa jaksossa eri visuaalisen alan huippu kertoo alastaan ja työstään inspiroivasti. Aloitin loppupäästä katsomalla suosikkini sisustussuunnittelija Ilse Crawfordin tähdittämän Sisustussuunnittelu-jakson, jonka jälkeen katsoin Valokuvaus-jakson Platon Antonioun kanssa. Koska Ilse Crawfordin filosofia ja kohteet ovat jo ennestään tuttuja, ehkä vielä suuremman vaikutuksen teki tuo valokuvaukseen keskittynyt jakso. Kuinka paljon tunteita ja tarinoita valokuvilla voikaan välittää. Todella vaikuttava ja kiinnostava sarja visuaalisuudesta ja designista kiinnostuneille!
3. Valo
Helmikuu on ollut ilahduttavan valoisa. Yhdessä vaiheessa vaikutti jo ihan keväiseltä, kunnes talvi tuli takaisin täysillä. Aurinko ja pitkät päivät hankeen yhdistettynä on ihana kombo, itse nautin viimeisistä hetkistä vaikka kevättä jo odotankin. Pluto on myös ihan hulluna lumesta ja kierii hangessa tien poskessaa aina lenkillä käydessä kuin viimeistä päivää. Myös valokuvaus on niin paljon kivempaa ja helpompaa taas valon myötä ja parempaan suuntaan mennään vaan.
4. Inspiroivat sisustusuutuudet
Helmikuussa lanseerattiin paljon uutuuksia messujen ohessa. Kirjoitin aiemmin Ikean Stockholm-uutuuksista, jotka taitaa löytyä aika monen sisustusintoilijan odotuslistalta. Lisäksi huomio kiinnittyi moniin muihinkin uutuuksiin, kuten Ferm Livingin Haze-vitriini, Panton Wire-hyllymoduuli kullanvärisenä, sekä espanjalaisen Santa & Colen uudelleen tuotantoon ottama Ilmari Tapiovaaran Maija-valaisin.
5. Instagramin tallennustoiminnallisuus
Instagramin kuvatallennus-toiminto on ihan mahtava! Oletteko kokeilleet? Suosikkikuvat saa siis napinpainalluksella (kuvan oikean alakulman ikoni) klikattua itselle talteen. Toiminnon avulla Instagramissa taskussa mukana kulkee jatkuvasti päivittyvä inspiraatio board sen hetken suosikkipoiminnoista.
6. Americans-sarja
The Americans -sarja on ihan koukuttanut meidät. Sarja sijoittuu 80-luvulle Washingtoniin ja keskittyy näennäisesti normaalin amerikkalaisen esikaupungissa asuvan lapsiperheen elämään. Todellisuudessa perheen äiti ja isä ovat täydellisesti amerikkalaiseksi koulutettuja KGB:n salaisia agentteja. Soppaa hämmentää naapuriin muuttava FBI-agentti, jonka tähtäimessä on nimenomaan neuvostoagenttien nappaaminen. Mukavaa katsoa sarjaa, jota on tullut jo useampi tuotantokausi, näin ei katsominen ihan heti lopu kesken.
7. Matkojen suunnittelu
Erinäiset matkasuunnitelmat käyvät kuumana. Tulossa oleva Japanin matka kutkuttaa ja suunnitelmat tarkentuvat. Nyt on junapassit tilattu, matkaopas hankittu ja hotellibookkaukset vahvistettu. Luvassa on myös pari muuta lyhyempää matkaa tuleville kuukausille. Matkojen suunnittelu ja fiilistely etukäteen on ihan parasta!
8. Ravintola Ox
Meillä oli ystävieni kanssa tyttöporukalla ihana ilta ravintola Oxissa taannoin. Pienehkön ravintolan sisustus on inspiroiva ja chic mintunvihreine aaltopeltiseinineen siulukkailla nahka-, puu- ja marmoripinnoilla höystettynä. Myös ruoka teki erittäin suuren vaikutuksen, sekä ruokalistan hinta ja laatu kohtasivat mukavasti. Oxiin on päästävä uudestaankin!
9. Hyvinvointiin satsaus
Olen viimeaikoina ollut tosi innoissani kaikesta ihonhoitoon ja hyvinvointiin liittyvästä. Testissä on spiruliinakapselien lisäksi muun muassa uusia kauneudenhoitotuotteita ja olen ottanut uudeksi tavaksi pitää kerran viikossa spa-illan, jolloin teen kauneudenhoitojuttuja. Ikä näkyy hiljalleen myös ihossa ja huomaan sen aktivoivan ennen laiskasti aiheeseen panostanutta kummasti. Voisin vaihteeksi kirjoittaa lisää aiheesta ihan erikseen lähi aikoina. Myös jooga, kävely ja muut lempeät liikuntamuodot innostavat.
10. Lempparityyny Marimekolta
Olen taas todennut, etten taida olla kummoinen tyynyillä sisustaja. Jotenkin aina tekee mieli pitää niitä neutraaleja valkoisia, mustia tai hiekanvärisiä luottoyksilöitä. Ehkä sohvan väri myös on vähän vaikea tyynyillä iloitteluun. Lempparityynyjen joukkoon vuoden vaihteessa liittynyt pörröinen Marimekon Furry on kyllä paikkansa ottanut vakijoukosta ainakin talvisessa sisustuksessa. Se on kauniin pehmeän beige ja tuo lämpöä muuten simppeliin ilmeeseen olohuoneen sohvalla.
Aikamoisena yllätyksenä tuli eilinen uutinen, jonka mukaan Anna Teurnellin lähtee Marimekosta luovan johtajan pestistä, eikö? Ei lempiuutinen, sillä hän teki mielestäni upeaa työtä tuomalla uutta raikasta ilmettä merkin kokoelmiin vanhaa tuttua kunnioittaen. Vasta viime vuosina voisin sanoa löytäneeni Marimekon omakseni uudistumisen myötä, kuten tuon suosikin karvatyynyn. Voi vain toivoa, että Marimekon tulevat mallistot jatkavat yhtä vahvalla otteella Teurnellin petaamaa tietä eteenpäin, sekä mielenkiinnolla jään odottamaan tietoa Teurnellin seuraavista liikkeistä.
Aikamoisen kiva kuukausi takana selvästikin, kun miettii. Mitkä olivat teidän helmikuun kohokohtia?
The highlights of my Februrary with random pictures. This was a really good month actually!
Leave a Reply