Koronakotoilu viikko 1
Ensimmäinen koronakotoiluviikko meni aaltoilevissa tunnelmissa, kun tilanteen vakavuus alkoi hahmottumaan. Välillä sisu nousi pintaan ja halu listata blogiinkin näkökulmia, jotka auttavat jaksamaan. Vaikka moni peräänkuulutti somessa kaipaavansa vastapainoksi keveämpää sisältöä, itselle tuli tarve kirjoittaa tilanteessa IG storiesienkin puolella, vaihtaa ajatuksia ja pitää yllä yhteyttä teidän kanssa epävarmuuden velloessa, enkä selvästi ollut yksin tämän asian kanssa. Välillä tilanne ahdisti ja pelotti.
Mietin miten valitsinkaan näin surkean ajankohdan hypätä yrittäjäksi juuri, kun talous pysähtyi kuin seinään. Toisaalta tuskin sen varmempi tilanne olisi työsuhteessakaan tässä tilanteessa, järkeilin. Päätin käyttää kaiken mahdollisen ajan yritykseni liiketoiminnan ja oman osaamiseni kehittämiseen sekä malttaa nähdä asiassa tätä hetkeä pidemmälle.
Koko perheen oleminen kotona päivät pitkät vaati totuttelua. Usein tuntui etuoikeutetulta voida pitää oma perhe turvassa ja viettää paljon aikaa yhdessä, mutta usein oli myös hermo kireällä ‘päiväkodin pyörittämisestä’ taaperon ehtiessä sekunnissa ikkunalaudalle seisomaan tai piirtämään sadannen kerran seinään tai kaapin oveen. Kuinka se ehtiikään! Toisaalta myös läheisyyden ja onnen tunteet korostuivat maailman epävarmuuden velloessa.
Tuntui että ruokaa sai olla koko ajan laittamassa, miettimässä tai hankkimassa. Iltaisin, kun lelut ja muut oli laitettu paikoilleen takki oli tyhjä. Tilasimme lapsille pihalle keinu- ja kiipeilytelineen, jolloin omalla pihalla viihtyy entistä paremmin, eikä puistoon aina tarvitsisi lähteä. Nuorimmainen halusi katsella kuvia päiväkodin joulujuhlasta, vanhempi nautti kun sai olla kotona, leikkiä omia leikkejään, kuunnella äänikirjoja ja harjoitella omassa tahdissaan uusimpia taitojaan eli lukemista sekä kirjoittamista.
Suurissa ja suosituissa leikkipuistoissa oli haastavaa olla. Kokemukseni mukaan monet vanhemmat seurustelivat keskenään ja antoivat lastensa mennä ilman mitään perään katsomisia turvaväleistä puhumattakaan, mikä aiheutti harmaita hiuksia. Mietin myös voisiko ystäviä tavata puistossa, mutta tajusin, että en halua riskeerata. Koko social distancing -idea katkeaa, vaikka mukamas yrittäisi pitää turvavälin. Ylipäänsä ärsytti suunnattomasti huomata, että moni ei vielä tajunnut ottaa tilannetta sen vaatimalla vakavuudella. Huomasin olevani tällaiselle piittaamattomuudelle todella herkkänä, koska huoli läheisistä riskiryhmäläisistä oli kova maailman uutisia seuratessa.
Vaikka viihdynkin kotona, tuli ikävä ystäviä ja mahdollisuutta tavata ihmisiä. Tunne vahvistui, kun alkoi hahmottumaan, että tämä ei tule olemaan ohi kuukaudessa eikä kahdessa.
Tilasimme kaupasta ruokaa ja apteekista lääkkeitä. Kävin yhden kerran pienessä lähikaupassa hengityssuojaimen ja kumihanskojen kanssa, mistä tuli kieltämättä aika friikki olo. Vaikka eineksiäkin tuli syötyä, myös ruokaa tuli laitettua tavallista enemmän, minkä koin yllättäen rentouttavaksi. Paistoimme myös kahtena iltana vohveleita iltapalaksi ja suklaa maistui. Koronakilot-termi alkoi tuntua ihan todelliselta jutulta. Päätin kokeilla retinoli-kuuria kasvoilleni tasoittamaan juonteita ja pigmenttiläiskiä, huomatessani puolen vuoden piinan aknen kanssa helpottaneen. Hallelujah!
Koronakotoilu viikko 2
Toinen viikko meni paljon ensimmäistä jouhevammin. Uuteen normaalin alkoi tottua ja tilanne oli jo huomattavasti helpompi hyväksyä. Tuntui kyllä, että seurasin edelleen aivan liikaa uutisia, paljon enemmän, kuin olisi oikeasti tarpeen. Toisaalta olin myös hurjan kiitollinen laatujournalismista näinä poikkeuksellisina aikoina, esimerkkinä tämä Hesarin juttu.
Löytyi hyvä rytmi arkipäiviin, ja rutiini puistossa käymiseen, eli sellainen aika ja paikka, jossa saimme olla lähes koko ajan keskenämme eikä turvavälejä tarvinnut varoa. Kävelylenkit siirtyivät väljemmille väylille, pelloille ja metsiin. Jalkakäytävällä sai välillä hyppiä ojaan, kun vastaantulijat valtasivat koko kadun leveyden. Hei pliis, muistetaan ne turvavälit!
Totta kai korona pelotti vieläkin ja huomasin pelästyväni jokaista perheenjäsenteni aivastusta, samalla miettien mistä virus olisi voinut tarttua. Tuli hurjan surullinen olo uutisia lukiessa, kuinka niin monet tuhannet ovat joutuneet Espanjassa ja Italiassa poistumaan ilman läheistensä hyvästelyä ja läsnäoloa sairasvuoteen vierellä. Ihmetytti Ruotsin poikkeava linja ja jenkkien meininki. Ihailua herätti Suomen hallituksen sekä eduskunnan työ ja pitkät päivät asioiden ratkaisemiseksi, sekä pääministerimme osoittama johtajuus kriisitilanteessa.
Oli monia huumaavan ihania kevään ensimmäisiä! Ensimmäiset parsat, ensimmäinen rosé lasillinen, ensimmäinen pioni ensimmäisessä kukkakimpussa, jonka tilasin kotiovelle koronakotoilun alettua.
Leivoimme lapsen kanssa kaurakeksejä ja tiikerikakkua. Taapero alkoi puhumaan kahden sanan yhdistelmiä käyttäen, kuten äitin pää, mummin kuva. Puhuimme monia videopuheluita. Myös yksi aiemmin sovittu lääkärikäynti hoitui kätevästi puhelimitse. Esikoinen kyseli ensimmäisiä kertoja, koska hän pääsee taas päiväkotiin.
Aurinko helli tälläkin viikolla ja latasin akkuja pitkillä kävelylenkeillä alkuillasta valon riittäessä jo tosi pitkälle. Leskenlehdet ja sinivuokot ilahduttivat ulkoillessa. Ulkovaatteita sai keventää ja välikausihaalarit pääsivät käyttöön. Innostuin kaivelemaan kaappeja sekä myymään vähälle käytölle jäänyttä sisustustavaraa, ja haaveilemaan pienistä kodin upgreidauksista.
Löysimme hyvät rutiinit ruokakauppatilauksiin, jolloin tilausten välit eivät jää liian pitkiksi. Oli jo helpompi hahmottaa paljon viikossa menee maitoa, spagettia ja leipää. Paljon! Vältimme kaikkia kontakteja, tilasimme ruokaa ravintoloista joitain kertoja ja kaikki lähetykset pyysimme jättämään oven taakse.
Viikonloppu tuntui todella viikonlopulta, vaikka meidän tekemiset eivät juuri poikenneet normaalista viikonlopusta, sen verran kotihiiriä kun olemme. Iltaisin katsoimme uutta lempisarjaa Marvelous Mrs. Maisel, joka tulee Amazon Primelta.
Kaiken kaikkiaan hetkessä elämisen tuntu vahvistui. Tuli todella kiitollinen olo siitä, kun saamme olla vapaaehtoisessa kotikaranteenissa koko perhe yhdessä. Yksin olisi varmasti paljon haastavampaa. Onni siitä, että on juuri nyt on kevät eikä marraskuu. Kaikki läheiset terveinä, kaiken ollessa tässä hetkessä meidän pikkuisessa kuplassa oikein hyvin.
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest
