Tervehdys! Kevään merkkejä on mielestäni selvästi ilmassa. Juuri ihastelin luonnonvalon määrää ja kohta on maaliskuu. Mielessä on jo keväiset asiat eikä talvi enää jaksa innostaa. Olen ollut melko kiireinen koko kuun, enkä ole ehtinyt bloggailla niin paljoa kuin olisin toivonut, minkä vuoksi täällä on ollut normaalia hiljaisempaa. Syy on onneksi mitä parhain, olen nimittäin päässyt tekemään muutamia innostavia sisustusaiheisia töitä, joista kerron pian lisää täällä blogissakin! Lisäksi olen palannut osa-aikaisesti äitiyslomaani edeltävään päivätyöhöni, mikä myös verottaa sekä voimia, että mahdollisuuksia valokuvailla valoisaan aikaan ja ilman kuviahan ei blogikaan päivity. Selitykset sikseen, tänään onneksi pääsin kuvailemaan, joten täällä ollaan taas!
Kuviin päätyi muutamia lempijuttuja just nyt. Pitihän minunkin saada ihania magnolioita maljakkoon ja blogiinkin kuvattua, kun niitä taas saa. Niissä on jotain taianomaisen kaunista, herkkä kukka karussa oksassa. Kerrassaan upeita! Sisustusinspiraatiota puolestaan löytyy MyResidence Bookazinesta, jonka taannoiselta Tukholman reissulta kotiutin. Tämä kirjan ja lehden välimuoto on painettu paksulle paperille ja pitää sisällään juttuja Residence-lehdestä englanninkielisine teksteineen. Todella inspiroivia kuvia ja koteja, osan ollessa toki entuudestaan jo tuttuja. Suosittelen tsekkaamaan!
Lemppareihin kuuluu edelleen ne paljon hehkuttamani pastelliset sävyt, nyt myös kynsissä Lumene Gel Effect-kynsilakan* juuri oikeanlaisten sävyjen kera. Pastellit näyttävät raikkailta silmääni yhdistettynä mustaan ja valkoiseen sekä eri metalleihin. Keväisten tuoksujen ykkönen puolestaan on tuo Byredon Fleur Fantome, jota raikkaampaa tuoksukynttilää saa hakea. Georg Jensenin Ilse-maljakko inspiroi aina vaan ja on tyhjänäkin vaikuttava näky. Täällä blogissa seuraavaksi luvassa juttua viimeisimmästä huutokauppalöydöstäni (vinkki: William Morris), jota myös onnistuin valokuvaamaan tänään.
Mitä teidän viikkoon kuuluu?
Right now I can’t get enough of the amazing magnolias on my kitchen tables. So beautiful! Recommendation also for the MyResidence-bookazine combining really inspirational interiors and homes as a collection from the Residence-magazine.
*Saatu blogin kautta
Uutta kotona | Johanna Gullichsen + Ilse Crawford
Habitare 2015 + Arvonta
Asuntomessut päättyivät eilen, mutta ei hätää sisustajat! Seuraava alan tapahtuma, Habitare, on onneksi jo nurkan takana. Vuosittaiset Habitare-messut järjestetään tänä vuonna 9.-13.9. Messukeskuksessa, eli kuukauden päästä. Habitare jos mikä on varma merkki lähestyvästä syksystä, mikä on suosikkivuodenajoistani uusine alkuineen, vaikka kesästä täysillä vielä nautinkin.
Pikainen katsaus Habitaren ohjelmaan paljastaa muutamia erityisen kiinnostavia osioita. Signals-vainunäyttely esittelee trendianalyysiä tulevaisuuden asumismieltymyksistä neljään eri suuntauksen avulla. Kuulostaa kiinnostavalta ja haluan ehdittomasti kuulla lisää aiheesta! Habitaren Facebook-seinältä huomasin myös tekstiilitaitelija Johanna Gullichsenin olevan edustettuna, joten hänen kankaiden ihailijana tulen tämän osuuden ehdottomasti katsastamaan. Myös juhlavuottaan viettävä Tapio Wirkkalan tuotanto tulee olemaan vahvasti esillä. Kuten myös suomalaisten suunnittelijoiden kärkinimiin kuuluva Harri Koskinen, jonka klassikko Block-valaisin täyttää pian jo 20-vuotta. Lisäksi nuorten suunnittelijoiden näyttely Protoshop kuuluu messujen kiinnostavaan antiin ja vintage-intoilijana katsastan aina myös messujen antiikkiosaston.
Viime vuosina messut ovat hieman pienentyneet heijastaen varmaankin taloudemme tilaa, joten nähtäväksi jää, millaiset fiilikset messut tänä vuonna jättää. Itse toivoisin näkeväni enemmän pienempiä suomalaisia sisustusalan yrityksiä inspiroidusti sisustettujen ja stailattujen osastojen kanssa edustettuina ja vähemmän isojen huonekaluliikkeiden massiivisia myyntiosastoja.
Lundialla ainakin on ollut hienoja messuosastoja viime vuosina, eli mielenkiinnolla odotan, ovatko he tänä vuonna edustettuina. Oheiset keittiökuvat ovat Lundian 2013 Habitare-messuosastolta.
Olen menossa tapahtumaan bloggaajapassilla ja sain sen myötä ilokseni jaettavaksi teille yhteensä 5 kpl pääsylippuja. Voit voittaa Habitare-lipun (1 kpl, aikuistenlippu, hinta ovelta 18 eur) osallistumalla arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen. Jätähän mieluusti myös sähköpostiosoitteesi, jos et ole rekisteröitynyt lukija, jotta saan sinuun voiton osuessa kohdallesi helposti yhteyden (ei pakollinen). Onnea arvontaan!
Arvonta on päättynyt!
Finnish furniture and interior trade show Habitare will be held 9.-13.9.2015 in Helsinki. I will be interested in checking the future housing trend analysis, Tapio Wirkkala -exhibition, and young designers Protoshop-section at least. You can win an entrance ticket to Habitare by leaving a comment (and preferably also your email address) to this blog post. Give away has ended.
Pictures: Messukeskus and Lundia
Seuraa! Follow! Bloglovin / Facebook / Instagram / Pinterest