Joulukuusi saapui tänä vuonna normaalia aikaisemmin kotiimme, jo toisena adventtina. Tuoksu on joka kerta yhtä huumaava! Tällä kerralla mukaan lähti ryhdikäs tumman vihreä paksuoksainen kuusi, joka miellyttää silmääni vielä enemmän kuin perinteiset metsäkuuset. Oksat kestävät varmasti hyvin koristeiden painonkin.
Toistaiseksi kuusta koristaa vain valot, enkä muita koristeita juuri kaipaakaan, vaikka niitäkin toki laitamme yhdessä lapsen kanssa lähiaikoina. Kuusi jo itsessään on suuri ihme 2,5-vuotiaalle, ja sitä mennään katsomaan heti ensimmäisenä joka aamu ja kotiin tultaessa. Kuusta kelpaa ihailla aikuisenkin, sillä valot luovat satumaisen tunnelman aamulla makuuhuoneesta pois hiljaa hipsiessä. Sijainti on aika mainio, sillä kuusi näkyy heti ulko-ovesta sisään astuessa, sekä ruokailutilaan ja keittiöön.
Syy kuusen aikaiselle hankinnalle oli jouluaiheiset kotikuvaukset kuluneella viikolla, kuten blogin Insta-seuraajat ehkä huomasivatkin. Alan tunnetuimpiin nimiin kuuluva duo Jonna Kivilahti ja Krista Keltanen kävivät tekemässä kodissamme taikojaan, joita sitten ehkä ensi vuonna pääsemme näkemään jossakin julkaisussa. Olipa mukava päivä ja sain hyvän syyn puunata kotia astetta jouluisammaksi!
Somistus liittyi kuusen lisäksi lähinnä kynttilöihin ja kukkiin, tuttuun tyyliini. Asetelmat ovat tosin jo pariin otteeseen ehtinyt vaihtua sitten kuvauspäivän ja näiden otosten välillä. Erityisen paljon ihastuttaa eteisen ikkunalla majaileva jouluruusu leikkokukkana. Herkkä ilmestys!
Varsinaisia jouluvärejä ei meidän kodissa tunneta. Toki vihreää tulee kuusesta ja muista havuista, sekä eukalyptuksen oksista ja joistain kukistakin. Messinki puolestaan on ehdoton joulunajan suosikkimetalli, kuten hopeakin. Muuten väriskaala on pitkälti sama kuin aina muutenkin ja kukkien ykkösväri on valkoinen. Nojatuolitkin rauhoittuivat hiekan sävyisten vaaleiden puuvillapäällysten myötä. Tuntuu tärkeältä, että koti näyttää joulunakin omalta tyylin ja värimaailman puolesta. Ainoan poikkeuksen väriskaalaan tekee lapsen punainen tonttulakki!
Näitä kuvia katsoessa epäilen, kaipaanko oikeastaan paljoa enempää jouluisuutta kotiimme. Vähemmän on mielestäni joulukoristeluissa enemmän, sillä visuaalisesti pelkistetympi koti auttaa keskittymään siihen tärkeimpään. Ihaninta joulunajassa kun on yhdessäolo, joululaulut, leipominen ja muu pieni puuhastelu, kuten kranssien askartelu. Ja ihanimpiin juttuihin kuuluu tietysti kaikki jouluiset tuoksut, joita keittiöstä, tuoksukynttilöistä sekä kasveista ilmaan leijailee.
Out home has become a little bit more christmassy lately, which feels good. Also a Christmas tree came early this year, thanks to a christmas photoshoot with the talented duo, photographer Krista Keltanen and interior journalist Jonna Kivilahti earlier this week. Perhaps next year we can see the outcome in some publication, exciting!
Jouluarvonta: Joulukirja
Hyvää joulukuun ensimmäistä! Joulukuussa haluan ilahduttaa teitä blogini lukijoita ‘Jouluideat’-juttusarjalla sekä muutamalla kivalla jouluisella arvonnalla. Lahjapaketteihin teille käärin muun muassa muutamia valikoituja kirjoja, sillä ne ovat lahjoista itsellenikin mieluisimpia.
Ensimmäiseksi minulla on ilo arpoa yhdelle teistä ihanista lukijoista yksi tämän vuodenajan kauneimmista kirjoista. Kyseessä on aiemminkin mainitsemani huikaisevan tyylikäs ja ideoita täynnä oleva Joulukirja (Cozy Publishing), joka on muun muassa Weekday Carnival – blogistakin tunnetun valokuvaaja Riikka Kantinkosken ja Vanelja-blogin ruokavirtuoosi Virpi Mikkosen uunituore teos.
Kirjaan on taltioitu tunnelmallisen eteerinen talvinen maailma. Siitä löytyy hyvää tekeviä ruokaohjeita sekä kivoja DIY-ideoita niin kodin laittoon kuin lahjapaketteihinkin. Ilme on seesteisen pelkistetty, joten ideoita on ilo hyödyntää vaikka joulun jälkeenkin, ja vaikkei olisikaan perinteinen ylenpalttisista räiskyvän värisistä koristeluista innostuva jouluihminen. Olenkin jo useamman kerran hautatunut Joulukirjan pariin ja se toimii ihanana vastapainona orastavalle joulustressille. Kirjan sivuilta huokuu yksinkertaisuuden kauneus ja se kehottaakin karsimaan sekä keskittymään rauhassa olennaiseen. Tuota ohjetta pyrin noudattamaan visusti joulun lähestyessä vauhdilla.
Voita tekijöiden signeeraama Joulukirja
Osallistua voit arvontaan sunnuntaihin 11.12.2016 mennessä jättämällä kommentin, sekä seuraamalla Coffee Table Diaryä jossain kanavista (Facebook, Instagram, Bloglovin).
Onnea matkaan ja oikein leppoisaa joulun odotusta!
Have a good first of December…
Talvinen kattaus IKEA-suosikeilla
Kaupallinen yhteistyö: IKEA
Rakastan kattausten tekoa, joten innostuksella ei ollut rajoja, kun luottomerkkeihini kuuluva IKEA ehdotti talvisen kattauksen loihtimista pimeän ajan piristykseksi. Inspiraatiota talviseen illalliskattaukseeni hain mutkattomasta bistrotyylistä aavistuksen juhlavalla otteella, sillä onhan käsillä vuoden vilkkain juhlasesonki. Löysinkin helposti mieluisat ja tyyliini sopivat tuotteet kattauksen tekoon, ja valinnan varaa riitti. Kaikki kuvien tuotteet ovatkin IKEA-tavaratalosta, pois lukien vanhat hopeiset aterimet ja kukka-asetelman malja.
Miten talvinen kattaus syntyi?
Meillä oli viikonloppuna syytä juhlaan, joten hieman juhlava talvinen kattaus tuli kuin tilauksesta. Puin MELLTORP-ruokapöytämme juhlavaksi puuvilla-pellavasekoitteesta tehdyllä valkoisella GULLMAJ-pöytäliinalla. Pöytä sai kaverikseen mustat IDOLF-tuolit, joista tykkään kovasti niiden ajattoman muotoilun takia. Lisäksi musta väri tuo mukavaa skarppia bistro-tunnelmaa tilaan ja luo mukavan kontrastin entuudestaan tilassa olleeseen LOHALS-mattoon. Tuolit ovat myös mukavat istua!
IKEA kodin juhlaviikot ovat muuten parhaillaan käynnissä ja ne jatkuvat aina 23.12.2016 asti. Tuolloin kaikki ruokapöydän tuolit, jakkarat ja penkit ovat -20% alennuksella ruokapöydän ostajalle.
Talvisen kattauksen lautasliinoiksi valitsin perinteikkäät pellava-puuvillaiset VARDAGEN-lautasliinat, jotka keskustelevat kivasti tuolien tyylin kanssa. Kuvissa vilahtava saman sarjan pyyhe on lähes saman sävyinen ja täyttä pellavaa. Se on mielestäni aivan erityisen kaunis ja olenkin todella tykästynyt koko VARDAGEN-mallistoon, joka sisältää tekstiilien lisäksi joukon mutkattoman ajattomia astioita sekä leivontavälineitä.
Lautaset puolestaan löytyvät modernista STOCKHOLM-mallistosta. Kaunista ja selkeää muotoilua näissä laatuastioissa, joiden materiaali on kevyttä luuposliinia. Nämä lautaset kattaakin mielellään, kun toivoo hieman ylellisempää ilmettä kattaukseen. Syvät lautaset ovat hyvät vaikka alkukeiton tai jälkiruoan tarjoiluun, sillä leveät reunat tekevät esillepanosta todella näyttävät ilman sen kummempia kikkoja. Pienet leipälautaset ovat myös superkivat skarpin reunan kera. Niistä tarjoilin tällä kertaa jälkiruokaa, mutta hyvin ne toimisivat myös vaikka tapas-tyyppisen ruoan tarjoiluun. Suuri ruokalautanen toimi hyvin myös jälkiruoan tarjoiluastiana.
IVRIG-valkoviinilasit ovat miellyttävän ohuet ja klassiset. Vesilaseina käytin 365+ -sarjan matalia juomalaseja, jotka sopivat niin ikään bistrotyyliin. Lasit tuovat mieleen kesätyöharjoitteluni Espanjassa, jossa viini baareissa tarjoillaan usein vastaavista matalista juomalaseista.
Yksi viimeaikaisista IKEA-suosikeistani ovat SOCKERÄRT-maljakot, josta suuremmasta tarjoilin vettä ja pienempi somisti ruokailutilaa kukan kera ikkunalaudalla. Kaadinta saa myös tyylikkäänä mattamustana isommassa koossa.
Jälkiruoaksi tein suklaapavlovaa, jonka päälle laitoin suolattuja ja paahdettuja MUNSBIT-manteleita sekä CHOKLAD MÖRK 70% -tummaa suklaata rouhittuina. Alkujuomiin puolestaan sekoitin GLÖGG ÄPPLE -glögiä. Kannattaa siis ehdottomasti muistaa ruokaosasto IKEA-tavarataloissa käydessä. Sieltä voi tehdä todella hyviä löytöjä vaikka talven illanistujaisten tarjoiluihin!
En voi ajatella edes talvista juhlakattausta ilman kynttilöitä. Isot GLIMMA-tuikut asettelin tällä kertaa tyylikkäisiin FRASERA-juomalaseihin ja ripottelin ne pitkin pöytää tunnelmaa tuomaan. Lasi heijastaa kauniit kuviot pöytään, eikä nämä ‘tuikkulyhdyt’ ole ainakaan hinnalla pilattu. Samoista laseista tarjoilin myös alkumaljat ja niistä tulikin uudet suosikkini drinkkilaseiksi. Laseihin voisi tehdä myös pieniä kukka-asetelmia, joten nämä lasit tulevat varmasti olemaan ahkerassa käytössä kotonamme jatkossakin. Tällä kertaa tein vihreän talvisen kukka-asetelman appivanhemmilta saatuun maljaan, joka luo mukavaa kerroksellisuutta ja vielä ripauksen juhlavuutta kattauksen ilmeeseen.
Talvisen kattauksen tuotteita valitessa mietin moneen otteeseen, kuinka ajattomasti sekä ajankohtaisesti muotoiltuja ja käytännöllisiä, sekä laadukkaita tuotteita IKEA tarjoaa. Ne istuvat todella helposti osaksi monenlaisia koteja ja ovat helposti toisiinsa sekä olemassa oleviin asioihin yhdisteltävissä, jolloin koti pysyy oman näköisenä ja tuntuisena paikkana. Siksi varmaan IKEA-tuotteista onkin tullut niin tärkeä osa suomalaisten kotien sisustusta viimeisen 20:n vuoden aikana, kun ketju on Suomessa toiminut.
Näin siis syntyi kuvien talvinen kattaus – helposti ja vaivattomasti, omaan tuttuun tyyliini ja IKEA-suosikkejani hyödyntäen. Tämä kattaus pääsee varmasti uudestaankin esille tulevien viikkojen illanistujaisissamme, sen verran kodikkaalta se tuntui meistä!
Löytyykö teidän talvisista kattauksista IKEA-tuotteita? Entä mitkä ovat tämän hetken valikoiman suosikkejanne?
It was such a fun and exciting honer to create a winter dinner table setting with my IKEA favorites (sponsored). All products in the post are from IKEA, except the old silver cutlery and bowl. To highlight few of my current IKEA favorites, I really like the entire VARDAGEN series, especially the textiles in the pictures. A high quality STOCKHOLM plates fit perfectly a table setting when it is time to celebrate. SOCKERÄRT vases are also really pretty to use for flowers but also as a water pitcher.