Yksi asia, johon kiinnitän erityisen paljon huomiota tontteja katsellessa on valo. Muutamia tontteja sillä silmällä katsellessa viime aikoina, olen lähtenyt eri kellonaikoihin mahdollisuuksien salliessa ajamaan tontin ohi ja tarkkaillut kuinka valo kulkee. Katselen tarkkaan kuinka aamuauringon säteet osuvat tontille, ja vielä tärkeämpänä, miten iltapäivän ja illan aurinko valaisee tonttia ja pihaa. Illallahan kotona ja terasseilla useimmiten oleskellaan, joten sillä ulottuuko ilta-aurinko tontille vai jääkö se naapuritontin varjoastavien puiden taakse todella on väliä.

Huomaan kuinka onnekas olemme, kun olemme saaneet nauttia niin upeasta valosta tässä kodissa, eikä huonompaan tietenkään kannata vaihtaa.

Niin innoissani ja valmis kuin olisinkin henkisesti tekemään kaupat vaikka saman tien sopivan tontin löytyessä, liittyy prosessiin myös toisenlaisia tunteita. Luopumisen suloista haikeutta. Tässä kodissa on aivan erityisen upea aamu sekä ilta-aurinko, joka kulkee läpi talon ja valaisee ruokailutilan sekä olohuoneen äärimmäisen tunnelmallisesti. Huomaan imeväni näitä hetkiä hieman melankolisena, tehden samalla jonkunlaista surutyötä, koska luopuminen häämöttää väistämättä, jos ei tänä vuonna niin todennäköisesti vuoden sisällä.

Tämä on kenties viimeinen syksy tässä kodissa. Viimeinen syksy jolloin kaivan satoja kukkasipuileita maahan kaukaisen tuntuista seuraavaa kevättä riemastuttamaan. Viimeinen hetki nauttia olohuoneen ikkunoista näkyvistä kirsikkapuun ruskan punertamista oksista. Viimeinen hetki kun etupihan suuren tammen oksat tanssivat varjona ruokailutilan seinällä, kuin kauneimmassa taideteoksessa konsanaan.

Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest