Yksi asia, johon kiinnitän erityisen paljon huomiota tontteja katsellessa on valo. Muutamia tontteja sillä silmällä katsellessa viime aikoina, olen lähtenyt eri kellonaikoihin mahdollisuuksien salliessa ajamaan tontin ohi ja tarkkaillut kuinka valo kulkee. Katselen tarkkaan kuinka aamuauringon säteet osuvat tontille, ja vielä tärkeämpänä, miten iltapäivän ja illan aurinko valaisee tonttia ja pihaa. Illallahan kotona ja terasseilla useimmiten oleskellaan, joten sillä ulottuuko ilta-aurinko tontille vai jääkö se naapuritontin varjoastavien puiden taakse todella on väliä.
Huomaan kuinka onnekas olemme, kun olemme saaneet nauttia niin upeasta valosta tässä kodissa, eikä huonompaan tietenkään kannata vaihtaa.
Niin innoissani ja valmis kuin olisinkin henkisesti tekemään kaupat vaikka saman tien sopivan tontin löytyessä, liittyy prosessiin myös toisenlaisia tunteita. Luopumisen suloista haikeutta. Tässä kodissa on aivan erityisen upea aamu sekä ilta-aurinko, joka kulkee läpi talon ja valaisee ruokailutilan sekä olohuoneen äärimmäisen tunnelmallisesti. Huomaan imeväni näitä hetkiä hieman melankolisena, tehden samalla jonkunlaista surutyötä, koska luopuminen häämöttää väistämättä, jos ei tänä vuonna niin todennäköisesti vuoden sisällä.
Tämä on kenties viimeinen syksy tässä kodissa. Viimeinen syksy jolloin kaivan satoja kukkasipuileita maahan kaukaisen tuntuista seuraavaa kevättä riemastuttamaan. Viimeinen hetki nauttia olohuoneen ikkunoista näkyvistä kirsikkapuun ruskan punertamista oksista. Viimeinen hetki kun etupihan suuren tammen oksat tanssivat varjona ruokailutilan seinällä, kuin kauneimmassa taideteoksessa konsanaan.
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest
Ei kai kukaan pakota muuttamaan? Jos nykyinen koti ja piha tuntuvat kaikella tavalla omilta ja tomivilta, miksi lähteä taas muuttamaan kaikkea? Joskus kannattaa harjoittaa myös sisäistä muutosta, jottei kaikkea ympärillä tarvitse muokata uuteen uskoon. Vai onko sisustusbloggaajien kohdalla pakko muuttaa tietyin väliajoin, jotta lukijoiden kiinnostus uuteen kohteeseen ja sisustuksiin taas säilyy?
Hei Viola! Tähän, kuten elämän moniin asioihin kuuluu ristiriitaisiakin tunteita. Luopuminen jostain hyvästä unelman tavoittelun takia, voi olla paitsi innostavaa, samaan aikaan myös suloisen haikeaa, ja niitä fiiliksiä pyrin tässä kuvailemaan. Olen aiemmissa kirjoituksissa käsitellyt talonrakentamiseen liittyvän unelman heräämistä – aiemmin olin ajatellut että pysyisimme tässä kodissa loppuelämän. Itselleni kyseessä on syvältä sisimmästä kumpuava haave päästä ammentamaan luovuutta, hyödyntämään vahvuuksiani, luoda alusta asti perheellemme suunniteltu uusi koti, ja kokea tuo kaikki kerran elämässä ja saada rakennutettua meille loppuelämän koti. Tämä koti on ollut aivan ihana, ja on sitä edelleen, mutta aika aikansa kutakin, ja unelma uuden rakentamisesta on niin suuri, että katuisin vanhana, jos en sitä tavoittelisi. Onnekas olen, että ei ole pakko muuttaa, ja vähän hulluahan se jopa on kaikkien tässä kodissa tehtyjen parannusten jälkeen. Jokaisella on varmasti omat syynsä muuttaa, mutta en jaksa uskoa että kukaan tekisi sitä blogi edellä, sen verran isoista ponnistuksista ja elämän häiriötilaan asettamisesta (ainakin rakentamisen kohdalla) on kuitenkin kyse. Ehkäpä toisin päin, sisustusblogeja pitävät jakavat intohimon kotejaan kohtaan ja haluavat kokea / sekä toteuttaa itseään tällä elämänalueella enemmän kuin aiheesta vähemmän innostunut, ja ovat siksi valmiita aloittamaan kaiken alusta, ja onneksi sen seurauksena myös jakamaan inspiraatiota muille.