Kesän kuulumisia tulee vähän ripotellen ja samalla lisää kuvia sessiostamme taitavan Erjan kanssa ennen lomia. Tämän ensimmäisen otimme Espoossa Träskendan kartanolla. Mikä upea miljöö, josta voi käydä nauttimassa vaikka piknik korin kanssa. Vaikka asummekin suht lähellä, tämä aarre oli mennyt minulta ihan ohi.
Yksi kuuluminen kesältä on, että luovuimme autosta! Niin kätevältä kuin toinen auto yhdessä vaiheessa tuntuikin, ja ylelliseltä ennen kaikkea saada liikkua koska vaan mihin vaan omasta pihasta sumplimatta aikatauluja sen kummemmin, todellisuudessa aivan liian usein toinen autoistamme seisoi pihassa käyttämättömänä.
Onneksi vastuullisuuskeskustelujen keskellä vuonna 2019 ei tarvitse sen enempää selitellä yhden auton politiikkaa. Voi toki olla että joku päivä tilanne muuttuu, vaikka töiden suhteen ja toinen auto onkin taas välttämätön arjen sujuvuuden kannalta. Mutta ympäristöseikat huomioiden ja vielä konkreettisemmin, kun laskee paljon kuluja autosta tulee kuukausitasolla ja mitä tulee harvojen käyttökertojen hinnaksi, ei sitä tulevaisuuden mahdollista hetkeä kannata jäädä odottamaan. Tulipa muuten kevyt olo tästä luopumisesta!
Toinen aihetta liippaava muutos on se, että olen alkanut kiinnittämään enemmän huomiota päivittäisiin askelmääriini. Askelmääriä seuraan iPhonen Terveys-sovelluksesta. Keskimääräinen askelmääräni oli yllättävän matala viime vuonna, vaikka kuvittelin olleeni ihan kohtuuaktiivinen – onhan meillä koira ja vaunujakin on työnnetty jonkin verran. Toisaalta puolustuksena sanottakoon, että vanhempi iPhoneni ei selkeästi ole niin tarkka kirjaamaan askeleita kuin uudemmat, eli osa askeleista ei käsittääkseni rekisteröidy (tämä huomattu kun verrattu miehen kanssa yhteisten lenkkien tuloksia). En myöskään pidä kotona puhelinta taskussa koko ajan, jolloin iso osa askeleista kodin sisällä jää pois, huomioiden, että harvemmin kotona lapsen kanssa ollessa istuttua tulee paria minuuttia kauempaa paikoillaan.
Viime kuukauisina olen lisännyt kuukausitasolla noin 1000 askeleella päiväkeskiarvoa ja innostunut tosi paljon kävelemisestä. Vielä on 10 000 askeleen päiväkeskiarvoon matkaa, mikä on muuten hurjan iso määrä ainakin minulle, mutta suunta on oikea. Kävely, mikä ihana harrastus ja ennen kaikkea tapa! Tällaiset harrastukset on siksikin niin mahtavia, etteivät ne vaadi oikeastaan mitään muuta kuin hyvät lenkkikengät.
Tykkään myös tosi paljon nähdä ystäviä kävelylenkin merkeissä, minulle saa siis mielellään ehdotttaa kävelytreffejä! Yksin ollessa saatan kuunnella podcastiä tai kirjaa, katselen kauniita taloja ja pihoja – valitsen jopa reitit niiden perusteella usein, katselen kasvivalintoja ja kauniita istutuksia, mietin millaisia koteja taloissa mahtaa olla. Usein käyn metsässä keräämässä voimaa luonnosta, silloin laitan laitan äänitteet pauselle ja koitan vain olla läsnä.
Pluto oli viikon lomalla serkuilla ja oli tosi kummallista, kun lenkkikaveri puuttui. Onneksi tuolle viikolle sattui yksi kurssi, ja auton ollessa perheen käytössä sain askeleita junalle kävellessä ja Helsingin keskustassa tosi paljon, mikä pelasti tuon viikon tilannetta. Kuten ehkä kuulette, olen tainnut vähän jäädä koukkuun askelten mittaamiseen!
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest
Photos: Visuelli