Uusi vuosi on käynnistymässä osaltani rauhallisesti. Pikku hiljaa käynnistellen. Joulu on karisteltu jo olohuoneesta sekä viereisestä kirjastohuoneesta. Tilalla on kepeyden tunne, jonka auringonsäteet tänään moninkertaistivat. Joulukukista on enää muutama maljakkoon leikattu hyasintti jäljellä, muuten paljaampi ilme viehättää joulun jälkeen – ainakin hetken ennen keväisempiä kukkia.
Vuoden lopussa ilahduttaneista bonuksista lohkaisin siivun tuohon vuosia haaveilemaani minimalistiseen Pallo-vaasiin, merkiltä Skruf. Suomessa tätä vaasia ei niin kovin usein näe, Ruotsissa enemmän. Pallo-vaasin on muotoillut Carina Seth Anderson, kuten monet muutkin suosikkivaaseistani.
Siinä missä Pallo-vaasi muistuttaa tekemästäni työstä saaduista ruusuista, niin tällä kerralla siinä ilahduttaa karun kauniit risut. Ne vaan näyttävät juuri nyt silmääni raikkaalta, vastapainona joulun yltäkylläisyydelle. Kuin lupauksena kaukana näköpiirissä häämöttävästä keväästä – vihertävät silmut pystyy jo kuvittelemaan pullahtavan esiin, kunhan ensin maltamme elää talven. Juuri kun olin ajatellut laittaa oksia vaasiin (idean poimin fanittamani Charlotte Lynggaardin Insta storiesista), tuuli heitti sopivan oksan terassille jalkojeni eteen heijatessani vauvaa päiväunille.
Ask and you shall recieve.
Vuoden 2018 parhaimpiin kodin hankintoihin lukeutuu klassinen Bellman-kannu samalta merkiltä, eli Skrufilta. Kannu puolestaan on palkitun muotoilija Ingegerd Råmanin käsialaa. Kaadin on minulla ihan joka päivä käytössä, muistan juoda vettä useammin ja kannusta on monta kertaa miellyttävämpi kaataa, kuin hanasta. Kannun muodossa ei ole mitään ihmeellistä, mutta silti se hivelee silmääni ja houkuttelee käyttämään taianomaisella tavalla. Muotoilua parhaimmillaan. Kaatimen bongasin, no mistäs muualta kuin Tukoholmasta Ett Hem -hotellista. Vesi taitaa muutenkin olla se numero yksi juoma näin tammikuussa, minulla ainakin.
Hypetystä somessa osakseen saaneessa (viime kevään Tukholman reissulta hankkimassani) Mujin diffuuserissa on nyt raikasta aromaattista rosmariiniöljyä (luomulaatuna tietenkin, sillä myrkkyjä huoneilmaan pääsee muutenkin riittävästi). Rosmariinin kerrotaan selkeyttävän ajatuksia aromaterapeuttisessa mielessä, joten se sopii kevyen ja miellyttävän tuoksun lisäksi loistavasti uuden vuoden tavoitteiden pohdiskeluun. Diffuuseri on ollut viime aikoina tehokäytössä, myös yöaikaan ilman tuoksuöljyä kosteuttamassa makuuhuoneen rutikuivaa ilmaa toiveissa flunssan helpotus. Tämä pienemmän kokoinen diffuuseri jaksaa tuprutella kolmen tunnin ajan ja se toimii myös lempeäni valaisimena tarvittaessa. Mukava huoleton vaihtoehto välillä kynttilöille.
Vaikka pää ja keho tuntuvat raskailta flunssan rippeiden ja univajeen takia, mieli on muuten varsin kepeä. Vanha on takana ja kaikki on taas aluillaan. Edellisvuonna kertyneet muistot ja opit mieleen tallennettuina, katse uusia unelmia ja toiveita kohden.
Näistä tunnelmista, Oikein Hyvää Uutta Vuotta!
Enjoying the new year’s simplicity and freshness at home with rosmary essential oil in my diffuser clearing my thoughts for the year ahead.
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest
Chandelierhome says
Hyvää uutta vuotta myös sinne päin. Täälläkin nautitaan kevyestä tunteesta niin kotona kuin ajatuksissa ?
Sanna says
Onpa kaunista! Ruotsalaisten instagrammaajien kuvissa olen tuon usein nähnytkin, jäänyt vain epäselväksi mikä vaasi tuo on. Mikä taas on tuo pieni pöytävalaisin kuvassa oikealla? (Musta varsi, pieni pallokupu).
giselda_coffeetablediary says
Hei Sanna! Voi kun mukava kuulla, kiitos. Totta, Instagramissa vaasiin törmää aika usein. Pieni valaisin on Habitatin, jalka tumman ruskeaa marmoria. Oli mukavan edullinen löytö (Vepsäläisen päämyymälästä) ja valo siinä on kauniin pehmeä.
Maiju says
Hei! Voinko kysyä, mistä tuo kaunis senkki/kaapisto on hankittu? Itselläni olisi toiveissa löytää omaan olohuoneeseen juuri tuon tyyppinen eleetön ja tyylikäs senkki, mutta mistään ei ole vielä löytynyt tarpeeksi simppeliä.
giselda_coffeetablediary says
Heippa! Kaapisto on Ikean Metod-keittiökalustesarjan seinäkaapeista rakenettu seinään kiinnittämällä suoraan. Taso on kivipuristetta ja tilattu kiviliikkeestä mittojen mukaan. Varsin kohtuuhintainen kokonaisuus, kun runko ja etulevyt (perus mattavalkoiset) olivat edullisia, vaikka toki kivitaso oli satsaus mutta tuo ripauksen ylellisyyttä. Ollaan tykätty lopputuloksesta ja siitä, että kalusteessa on ihanan paljon säilytystilaa.
Villis says
Sinulla on niin kauniit ja rauhoittavat kuvat, ihan joka kerta! Näistä jää hyvä fiilis lukijalle. Usein olen kuullut näistä aromaattisista ja nimenomaan luomu tuoksuöljyistä, mutta mistäköhän niitä uskaltaa ostaa, että varmasti myös olisivat aitoja? Hyvää alkanutta vuotta sinulle!
giselda_coffeetablediary says
Olipa ilahduttavaa saada kommenttisi ja palautettava. Kiitos paljon ja ihana kun viihdyt mukana! <3 Itse olen luottanut luomuöljyjä ostaessani Ruohonjuuren valikoimaan, ja kolmesta öljystäni kaksi taitaa olla kotimaisen Frantsilan. Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle myös!
Tiina says
Kiitos tyylikkäästä blogista, joka mielestäni poikkeaa massasta. Kauniit kuvat toimivat hyvänä inspiraation lähteenä, jonka vaikutuksia näkyy osin myös nykyisessä kodissani, joten jatka samaan omaan tyylisi.
Kysymys tuosta tasosta Metodien päällä, niin missä teetit sen? Itse päädyn aina yrityksiin, joiden tasot tulevat Virosta ja rahti nostaa melkoisesti kuluja.