Vanhenemisessa on se hyvä puoli, että saa hyvän syyn muistaa itseä lahjalla. Olen laukkutyttöjä ehdottomasti. Ei laukkukokoelmani mikään järin suuri ole, mutta jos vaatekaappiini katsoo, niin huomaa kyllä heti, että laukut ovat heikkouteni. Toki kengätkin ovat ihania ja vaatteet, mutta yleensä sijoitan enemmän rahaa nimenomaan laukkuihin. Niinpä synttärilahjani itselleni olikin laukku, minkä Net-a-Porter kotiovelleni toimitti torstai-aamun iloksi. Paketti saapui NAP:in tunnistettavassa, ah niin ihanan tyylikkäässä mustassa laatikossa. Kerrassaan täydellinen aloitus päivälle!
Ja mikä laukku laatikosta sitten paljastui? Unelmalaukkuni Mansur Gavrielin Large Tote, mustaa nahkaa punaisella Flamma-värisellä sisuksella. Lähetyksen mukana tuli myös J.Crewn leopardisandaalit, jotka löysin sattumoisin alesta. Bongattuani tämän laukun netissä surfatessa, kyseessä oli rakkautta ensi silmäyksellä. Mansur Gavriel on vuonna 2012 kahden naisen Rachelin Mansurin ja Floriana Gavrielin perustama New Yorkilainen merkki, joka syntyi ajatuksesta suunnitella huippulaadukkaita laukkuja kohtuuhintaan. Merkki on saanut muodin ystävät ympäri maailman sekaisin upeilla laukuillaan, jotka viedään aivan heti käsistä. Laukut ovat minimalistisen tyylikkäitä Italiassa käsin tehtyjä parhaasta nahasta. Yksityiskohtia on vähän, mikä pitää valmistuskustannukset kurissa.
Laukuissa tunnusomaista ovat eri vaihtoehdot sisuksen värin suhteen, mikä piristää pelkistettyä yleisilmettä. Legendaarisin väriyhdistelmä on tuo minunkin laukun musta-punainen, mistä kieltämättä tulee Christian Louboutinin korot mieleen. Laukkuja tulee myyntiin noin kolme kertaa vuodessa ja ne myydään loppuun mallista riippuen muutamasta tunnista pariin viikkoon. Suosituin malli on bucket, minkä lisäksi myös tote sekä cross body-malleja sekä trendikkäitä reppujakin on mallistossa. Valitsin toten, koska haluan usein kantaa mukana puolta omaisuutta. Myös läppäri ja kansio mahtuvat tarvittaessa mukaan. Laukku on ihanan kevyt ja jämäkkä, mutta nahka kuulemma pehmenee käytössä sekä ottaa vastaan elämän jälkiä, mikä kuuluu asiaan.
Tämän laukkuhankinnan yhteydessä laitoin yhden arjen käyttölaukkustani, Louis Vuittonin Neverfullin, myyntiin ja laukku pääsikin jo uuteen rakastavaan kotiin. Kyseisiä laukkuja minulla oli useita eri kuoseissa ja koissa, joten kaappiin jäi vielä kaksi kappaletta niitäkin. Pidän Vuittonia legendaarisena muotitalona ja klassisen pukeutujan valintana, en minään ökymerkkinä. Kuitenkin viime aikoina tuon Neverfullin yleistyminen katukuvassa on alkanut tympimään ja kaipasin jotain uutta. Lisäksi reilun viitisen vuotta sitten hankkimieni Vuittonien hinnat ovat karanneet aivan järjettömyyksiin. Laukkujen hinnat ovat kovan kysynnän vuoksi tehtyjen hinnankorotusten takia lähes tuplaantuneet sinä aikana, kun olen laukkuja käyttänut, minkä ansioista myös jälleenmyyntihinnat ovat todella korkeita. Vaikea silti ymmärtää, miten canvas-laukku voi maksaa lähes tonnin!
Kun hinnoista puhutaan, niin on muuten noiden Mansur Gavrielienkin hinnat kovassa nousussa. Etsinnän ja sähköpostiviestittelyn tuloksena ostin laukkuni pari viikkoa sitten juuri ennen kuin viimeisin erä tuli yleiseen myyntiin. Laukun hinta oli silloin 455 eur, mutta nyt paria viikkoa myöhemmin saman laukun hinta samassa nettikaupassa on jo 595 ja toisessa nettikaupassa jopa 715. Hullua, vaikka täysin loogista. Kysynnän ja tarjonnan laki tässä on kyseessä, sen toki ymmärrän kauppakorkean käyneenä. Lisäksi, laukkujen hinnat ovat usein jopa korkeampia käytettyjen laukkujen markkinoilla, koska tarjonta on niin pientä. Merkin laukuista kiinnostuneille vinkattakoon, että Net-a-Porterissa oli äsken vielä muutamaa mallia saatavilla, kuten myös Nathalie Schutermanin nettikaupassa.
Hieman epäröin aluksi punaista väriä, mutta upeahan se on. Sitä paitsi tykkään klassisesta punaisesta pienissä ripauksissa myös kynsilakassa ja huulipunassa. Laukussa ei ole sisätaskuja, mutta irroitettava pieni pussukka samassa värissä ja materiaalissa tulee mukana. Laukku imee huikean määrän tavaraa sisäänsä. Koko on pienempi kuin LV:n suurin Neverfull GM, hieman isompi kuin keskikokoinen Neverfull MM. Olen pienikokoinen, mutta laukku ei ole kuitenkaan liian ison näköinen olallani, kun taas Neverfull GM:n varjoon tunnun hukkuvan. Demonstroidakseni laukun tilavuutta, pakkasin siihen MacBookin, iPhonen, Porter-lehden, farkut, sandaalit, ison lompakon ja pussukan. Pussukassa on kurkkupastilleja, avaimet, mittanauha ja sekalaista pikkutavaraa. Näidenkään tavaroiden kanssa laukku ei ole täynnä, ja sen saa mukavasti kainaloon ja suuaukin painettua kiinni. Todellinen tilaihme siis.
Tässä myös jotain ihan uutta ja ennenkuulumatonta, blogini ensimmäinen oma asukuva! Asu on kyllä ihan perus, mutta kaunis laukkuhan kruunaa asun kuin asun. Tähän tyyliin pukeudun nykyisin useimpina arkipäivinä koti-kaupunki-akselilla. Tyyliasioissa olen enemmän klassista tyyppiä, vaikka muotilehtiä onkin ihana katsella. Iän ja elämäntilanteen myötä olen tullut niin mukavuudenhaluiseksi, että korkoja laitan harvemmin jalkaani – ennen pidin niitä joka päivä toimistotyöläisenä. Uusista sandaaleistakin tykkään hurjasti! Leopardi printti ihastuttaa aina vaan ripauksina. Täydellinen piristys muuten pelkistettyyn kokonaisuuteen. Laukku tuo ihanaa styleä ilmettä arkiseen kokonaisuuteen. Täytyy sanoa, että nappiostos, mitä tulen varmasti käyttämään pitkään!
Onko siellä muitakin laukkutyttöjä? Vai mikä on heikkoutesi pukeutumisjutuissa?
Bag – Mansur Gavriel Large Tote, color Black leather – Flamma
Knit – COS
Gray Jeans – H&M
Sandals – J. Crew
Ripped Jeans – Zara
Wallet – Burberry Prorsum
Pouch – House Doctor
Nailpolish – Essie, color Clambake
Carpet – Linie Design Asko, color Off-White
I just received my new bag, Mansur Gavriel’s Large Tote in black leather, with red color Flamma inside. I just love it! Here’s a small review. First, I’m positively surprised how large amount of stuff it can take inside, as demonstrated in the pictures. Even with MacBook, magazine, pouch, large wallet, jeans, sandals, iPhone the bag is not even close to full. The size is slightly smaller than Louis Vuitton Neverfull GM, and larger than Neverfull MM. Just perfect to carry everyday essentials including a laptop, and also convenient when traveling. I’m quite petite myself, but still the tote does not look too large on me (vs. Neverfull GM which looks quite huge on my shoulder).
Once again, most of the models of these Mansur Gavriels highly popular bags were sold out everywhere since they came to market earlier this week. Also the prices had increased quite significantly. I was lucky enough to buy mine just before the new bach came out, then price was 455 eur, versus current prices 595 and in some other stores 715 for the same bag. The law of supply and demand, that’s how it goes. A hot tip: a few models where still available at Net-a-Porter and Nathalie Schuterman web stores earlier today, in case you are interested. I’m quite confident that I will have a long and eventful journey together with this beautiful bag!
Tuija / form follows function says
Veit sanat suustani. Myin juuri vuonna 2010 ostamani Neverfull GM ebenen eteenpäin ja nyt olisin vailla samankaltaista isoa kassia, mutta vaikka Neverfull azur houkuttaisi vaaleudellaan, en maksa canvas-laukusta melkein tonnia.
Tuosta Mansur Cavrielistä en ole kuullutkaan, täytyypä ottaa merkki tarkasteluun. On sentään kokonaan nahkaa. Malene Birgerin vastaavaakin katsoin, mutta laatu on kuulemma melko kehno. Menemää tästä siis heti Net-a-porteriin kyläilemään 🙂
coffeetablediary says
Minunkin myyntiin mennyt oli juuri Damier Ebene! Neverfull Azur on kyllä ihana kesäkassi, mutta hinta on kyllä hieman liian suolainen, etenkin kun samalla rahalla saa ihan täysnahkaisiakin. Kannattaa ehdottomasti tsekata tuo MG merkki! Värejä on onneksi useita mallistossa jos vaaleampaa halajaa ja onnistuu löytämään… 🙂
JohannaL / Koti Aurorassa says
Upea laukku ja synttärionnittelut ♥
coffeetablediary says
Hih, eikös! Kiitos kiitos! <3
Ninna // Flat A4 says
Synttärionnittelut Gia 🙂 Ihastelin eilen illalla NAPissa samaa laukkua, näyttää upealta 😀
coffeetablediary says
Kiitos paljon Ninna! <3 NAP on niin koukuttava, aivan liikaa houkutuksia 😀 Pakko sanoa, että tämä on ainakin yhtä ihana livenä kuin kuvissa.
Anniina says
Onnea uudesta laukusta! Oikein kaunis yksilö.
Sama heikkous mulla 🙂
coffeetablediary says
Ihana heikkous meillä 🙂 Kiitos Anniina!