Kaupallinen yhteistyö: Iittala
Ihanan tavallisia! Ajattelin nähdessäni Iittalan Raami-sarjan ensimmäistä kertaa. Otin astioita käteen tunnelmallisesta aamupalapöydästä tunnustellen. Join smoothieta lasista ja katselin tuikkukynttilän muodostamaa kuviota pöytää vasten uutuussarjan lanseeraustilaisuudessa. Hetkeä aiemmin sarjan suunnittelija Jasper Morrison oli kertonut sarjan suunnitteluprosessista pehmeällä äänellään ympäri maailmaa saapuneelle toimittajajoukolle.
Minut valtasi selittämätön varmuuden tunne ensikohtaamisesta Raami-sarjan kanssa. Aivan kuin olisin löytänyt jotain tuttua, jota olin kaivannut koko elämäni sekä samaan aikaan myös uutta ja oivaltavaa. Tismalleen tältä astioiden kuuluu tuntua ja näyttää.
Olen tosi iloinen, että minut pyydettiin esittelemän tämä välitöntä rakkautta itsessäni herättänyt, kauan kaipaamani ja ihailemani suunnittelijan pieteetillä loihtima kattaussarja myös teille täällä blogissani.
Aikamme arvostetuimpiin suunnittelijoihin lukeutuva brittiläinen Jasper Morrison on suunnitellut Iittalan Raami-sarjan, joka on ensimmäinen yhden suunnittelijan käsiin täysin luotettu kokonainen astiasto sitten ikonisen Teeman. Muista sarjoista poiketen, Raami kattaa kaikki elämän kattaustarpeet. Sarja muodostuu ensinnäkin lasiosista, eli juomalaseista eri sävyissä, viinilaseista, karahvista ja kynttilälyhdyistä. Toisena kokonaisuutena on valkoiset keraamiset lautaset, kupit ja todella kauniit tarjoiluastiat. Näiden lisäksi tulee tammiset tarjoilualustat kolmessa koossa toimien lisätasoina kattauksessa, tarjottimena tai vaikkapa juustolautasen alustana. Ripaus puuta tuo minusta ihanaa lämpöä ja sielukkaan lisän kokonaisuuteen.
Kodin tunnelma on asia, jota minulla on tapana aistia herkästi ja vaalia huolella. Siksi kotiin valikoitujen asioiden pitää ehdottomasti tuntua oikeilta. (Ymmärrän hyvin, mitä Morrison tarkoittaa kertoessaan hermostuvansa vääränlaisista esineistä tässä jutussa.) Täysin oikealta tuntuvien astioiden löytäminen kotiin on ollut yllättävän pitkä prosessi. Kun tarkemmin ajattelee kuinka monia tuhansia kertoja astiat kulkevat vuosien varrella käsiemme kautta ja osuvat silmään katettuna, ja vaikuttavat tunnelmaan, niiden on syytä olla kaikilla tasoilla miellyttäviä. Oikealta tuntuvien astioiden löytäminen ei kuitenkaan ole ollut helppoa. Koska astioita ei voi olla rajatonta määrää, valittujen yksilöiden tulee taipua moneen eri käyttötarkoitukseen, arkeen ja juhlaan, sekä mieluiten vielä ilahduttaa päivästä toiseen.
Astioita valitessa voi herätä monenlaisia epäilyksiä. Aiheesta riittäisi esseeksi saakka kirjoitettavaa! Milloin uusia astioita kotiin miettiessäni keramiikan valkoisen sävy on tuntunut steriililtä, mittasuhteet kömpelöiltä tai paino liian raskaalta. Milloin muotokieli tuntuu liian hienostelevalta, mitään sanomattomalta tai jättää kylmäksi. Joskus lasi tuntuu epäsopivalta huulilla, tai sarjan osat ovat vaikeasti yhdisteltäviä muuhun.
Niin kauniilta kuin viime vuosina trendikkääksi noussut rouhea keramiikka näyttää (ja sellaisista ilolla nautin ruokaa esimerkiksi ravintoloissa), arjen käyttöastioina sellaiset eivät ole myöskään tuntuneet sopivan parhaalla tavalla oman kodin henkeen.
Raami-sarjan suunnittelussa Morrison on peilannut ihmisten sisäsyntyistä kaipuuta luoda hyvä tunnelma ympärilleen, sillä se vaikuttaa oleellisesti elämänlaatuun ja hyvinvointiin. Välittömän tunnelman luominen sarjan osien avulla onkin ollut suunnittelun keskiössä. Supernormal suunnittelufilosofiastaan tunnettu suunnittelija pyrkii tiivistämään töissään oleellisen käyttömukavuuden kannalta ja luomaan tutun tuntuisia arkkityyppejä ilman huomiota kaappaavia visuaalisia elementtejä. Siis täysin päin vastoin kuin viime vuosikymmeninä on muodostunut normiksi designista puhuttaessa (ja mihin koko some-maailma tuntuu perustuvan). Tämän oivaltaminen oli minulle todellinen ahaaelämys, jonka aion jatkossa muistaa herkemmin. Filosofia sanoittaa hyvin usein kokemaani design-ähkyä. Tavallista arvostetaan nykyisin aivan liian vähän, uskallan väittää.
Kuinka rohkeaa Iittalalta on lanseerata tinkimättömällä taidolla suunniteltu tavallisuuden ja tunnelman arvostukseen pohjautuva uusi kattaussarja aikana, jolloin kuluttajat on totutettu odottamaan designilta erikoisuutta ja wow-efektejä jo suunnittelun itseisarvona.
Pelkistämisestä saattaa sanana tulla mieleen hengettömyys ja tylsyys, mutta Raamissa on onnistuttu siinä vivahteikkaalla, aisteja herättävällä tavalla. Astiat henkivät lämmintä hienostuneisuutta, kepeyttä ja lempeää suoraselkäysyyttä. Raami-astioita käyttäessä on helppo omakohtaisesti todeta, että Jasper Morrisonilla on ainutlaatuinen kyky suunnitella luonteikkaita käyttöesineitä, joiden kanssa eläminen tuntuu oletettavasti aivan yhtä merkitykselliseltä nyt, kuin parin vuosikymmenten kuluttua.
Raami-astiat ovat toki sarjana yhteen sopivia keskenään, muttei kuitenkaan tiukasti yhdestä muotista tehty, kuten ennen vanhaan on ollut tapana. Ensivaikutelmasta tulee mieleen kuin osat olisi haalittu sieltä täältä kasaan. Kyseessä on vähän niin kuin avoin ekosysteemi, jota on helppo yhdistää niin vanhojen pöytähopeiden, astiakaapin eriparisten kirppislöytöjen, jo olemassa olevien Iittalan ja Arabian klassikoiden kuin keramiikkakurssilla itse tehdyn muhkurainen vaasin kanssa. Tämä tekee Raamin osista saumattomasti nykypäivän rentoon elämäntyyliin sopivia – ja pöydän tunnelmallisesti kattamisesta vaivatonta.
Kun astiat ovat mukavia käyttää ja sopivan vähäeleisiä, oleellisin saa ansaitsemansa huomion. Ihmiset ja pöydän ääressä käydyt keskustelut sekä jaetut hetket nousevat keskiöön. Tällainen kodikas hetki minulla oli taannoin yhdessä lapseni kanssa uunituoretta pullaa syöden. Tunnustettakoon, että olen leiponut pullaa tasan kerran lasten synnyttyä, mutta olisihan se ihanaa, jos lapsi muistaisi kuinka äiti leipoi kotona aina tuoretta pullaa, niin kuin itsekin muistelen lämmöllä mummoni leivinuunissa leipomia karjalanpiirakoita. Arjen kultareunuksia ovat jokapäiväiset ateriat, kun perhe kokoontuu yhteiselle aterialle, sekä viikonloput ystävien kanssa lounaan venyessä päivälliseksi. Tai kun nostetaan malja kuplivaa ja ilta jatkuu yön pikkutunneille.
Kun muistelen merkityksellisiä hetkiä pöydän äärestä elämän varrelta, niihin liittyy useimmiten juurikin hyvä tunnelma, ruoka, juoma ja yhdessä olo. Aasiassa pöytä notkuu aina lukemattomista jaettavista herkuista ja Ruotsissa asuessani yksi mieleenpainuvimmista traditioista olivat fikat kollegojen kanssa. Nyt kotona vauvan kanssa ollessani huomaan kaipaavani lounashetkiä työkavereiden kanssa ja niillä käytyjä lukuisia keskusteluja. Yhteiset ateriat ovat itselleni melkein pyhiä, silloin puhelin laitetaan pois, hiljennetään mielessä juoksevat ajatukset ja siirrytään tähän hetkeen. Huomioidaan kanssaihmiset, tunnelmoidaan ja nauretaan sattumuksille. Jutellaan tärkeistä ja vähemmän tärkeistä asioista. Otetaan vielä joku juoma, pelataan ehkä korttia.
Raami-sarjan osista itselleni ehkä kaikista mieluisammiksi ovat muodostuneet juomalasit. Kirkas lasi on astiakaapissa kuin hyvin istuva laadukas valkoinen t-paita vaatekaapin kulmakivenä. Raidat ovat kuitenkin yllättäen lasin sisäpinnassa koholla (toisin kuin perinteisessä bistrolasissa) ja lasi tuntuu yllättäen rauhoittavan painavalta kädessä. Pyöristetyt linjat tekevät niistä elegantit ja sitoo sarjan osien muotokielen toisiinsa.
Näitä laseja voisi löytyä yhtä hyvin nuorelle kerättävästä astiasarjasta opiskelija-asunnon tiskikaapista kuin myös maalaistalon ruokapöydästä. Klassikoksi ensisilmäyksellä tunnistettava juomalasi sopii veden juomiseen aterialla tai yöpöydällä, sekä yhtä lailla drinkkien juomiseen kokonsa sekä tyylinsä puolesta. Kirkas lasi on mielestäni paras vaihtoehto silloin, kun lasissa on jotain kauniin väristä juomaa, kuten maitoa tai heleän sävyistä mehua.
Toinen lempparini on Raami-sarjan juomakarahvi. Laseihin verrattuna karahvi tuntuu yllättävän kevyeltä, muttei kuitenkaan heiveröiseltä, vaan se on selvästi käyttöä varten tehty. Suomessa suupuhalletun karahvin kohopinta huokuu käsityöläisyyttä ja siitä saa kaadettua tukevalla otteella. Karahvi sopii veden kaatamisen lisäksi moneen ateriahetkeen, niin viinikarahviksi, kuin kahvimaidon tai smoothien tarjoiluun brunssilla. Ja lisäksi vaikka maljakoksi tarpeen tullen. Kaunis karahvi on tunnelmallisen kattauksen ja oikeastaan koko astiakaapin tärkeimpiä kulmakiviä.
Sarjan viinilasit puolestaan ovat sympaattisia ja silti elegantteja, kestävän oloisia, ja mukavan siroja korkeudeltaan. Tykkään ajatuksesta, että hetket pöydän ääressä kotona ovat ensisijaisesti rentoja, myös juhlan hetkellä ilman astioita, joiden käyttöä tarvitsee varoa. Harmoninen kattaus tarjoaa raamit leppoisalle hetkelle ja aidoille kohtaamisille jäykistelyn sijaan.
Raami-lautaset ovat ihanan sulavalinjaisia, kuten myös keraamiset tarjoiluastiat ja niistä erityisesti sympaattisen muotoinen matala ovaali vati. Aiemman kuvan kattauksessa näkyvä syvä ovaali vati toimii pastan tai salaatin tarjoiluun sekä näppäränä uunivuokana. Kahvikupit ovat klassiset, vähäeleisen veikeällä tavalla. Raami-sarjan valkoinen on sävyltään raikas ja selkeästi valkoisempi, kuin Teema- ja 24h-sarjoissa olematta kuitenkaan kylmä. Yllätyin, kuinka erilaiselta ruoka voikaan näyttää valkoisella ja valkoisella lautasella!
Raami-lautasten hieman laskevat reunat ovat kuin kehykset ja imartelevat ruoka-annosta. Reunasta saa myös tukevan otteen. Kulhoista tulee mieleeni Aasia ja niitä käytetään meillä niin keittojen kuin puuron syömiseen. Muutenkin Raami-sarjassa on mielestäni jotain selittämättömän Japani-henkistä ja samaan aikaan myös ranskalaisista bistroista ammentavaa, eikä ihme, onhan Jasper Morrison asunut Tokiossa vuosia, suunnittelijan toisen studion sijaitessa Pariisissa. Oikeastaan koko sarja huokuu vaikutteita maailman eri kolkista, yhdistettynä Iittalan pohjoismaiseen designfilosofiaan ja ainutlaatuiseen lasintekoperinteeseen.
Hyvän tunnelman reseptiä pohtiessani mieleeni tulee väistämättä värien merkitys. Silloin kun kaipaan väriä kattaukseen, tuon sitä pöytään esimerkikiksi maadoittavan sävyisillä savuisen sammalenvihreillä Raami-laseilla. Kun taas kaipaan energiaa, juon juomani merensinisesta Raami-lasista. Syvä sininen sävy muistuttaa minua eksoottisesta suolaisesta meri-ilmasta ja auringon lämmöstä iholla. Vihreä ja sininen lasi muodostavat yhdessä eloisan ja samaan aikaan harmonisen väriparin.
Useimmiten valitsen ripauksen väriä tuomaan Raami-sarjan kynttilälyhdyt, jolloin ateriahetki nautitaan tunnelmallisesti kynttilän valossa. Joka kodin Kivi-lyhtyjä selvästi kookkaampien Raami-lyhtyjen valkoista vasten heleästi hohtavat läpivärjätyn lasin sävyt, pomeranssi ja lohenpunainen liukuvat lämpimästi toisiinsa (punaviinin täydentäessä väriskaalaa). Klassisen valkoiset astiat näyttävät hyviltä myös saadessaan rinnalleen eri sävyisiä pellavaisia pöytätekstiilejä, joiden rentous korostaa entisestään Raami-astioiden tuomaa välitöntä tunnelmaa. Jo ripaus väriä jossain muodossa riittää. Kunnes taas seuraavalla aterialla kokovalkoisen kattauksen selkeys ja raikkaus viehättää kaikista eniten.
Mielenkiintoista muuten sekin, että Raami-sarjasta ei tule mieleen vuosi 2019 tai edes mikään tietty vuosikymmen, vaan sen osat tuntuvat lähestulkoon anonyymeiltä, kuin käytössä jo monia vuosikymmeniä olleilta. Tämä on ehdottomasti iso plussa mielestäni ja kuiskii sarjan iättömyydestä.
Iittalan Raami-sarjaan pääset tutustumaan tästä.
Kuten ehkä kuulettekin, Raami on itselleni se kaipaamani astiasarja, josta ei mitään puutu ja joka taipuu elämäni kaikkiin hetkiin pöydän ääressä. Vuodesta ja hetkestä toiseen, trendeistä piittaamatta. Vihdoin meillä on kotona astiasto, joka ei tunnu millään mittarilla kompromissilta vaan täydentää kotimme henkeä viehättävällä tavalla. Loihtien ympärilleen lämmintä tunnelmaa, ja antamalla siten raamit elämän pienille ja suurille hetkille.
Iittala’s new dining collection by Jasper Morrison complements our home’s atmosphere in a delicate way. These are the pieces I have been longing to have in my home for years, and foresee a long life ahead with our family.
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest
Anniina says
Olipa vaikuttava postaus! Onnellinen puolestanne lempiastiasarjan löytymisestä. Sarja näyttää silmääni erityisen kauniilta teidän kotona.
giselda_coffeetablediary says
Ihana kommentti, kiitos paljon! Inspiroiduin suuresti näistä Raami-astioista (ja kaikesta Jasper Morrisonin sanomasta), joten mahtavaa jos se välittyy ruudun toiselle puolelle. En voisi itsekään kuvitella meille paremmin sopivia astioita, ja ihan samaan aikaan näkisin nämä aivan yhtä luontevasti täydentämässä monia muita aivan eri tyylisiä koteja.
Tanja says
Vau! Heräsi todella kiinnostus päästä hypistelemään noita! Ja todella mielenkiinto tuohon ajatusmaailman pelkistetystä designista! Kestääköhän nuo lautaset uunissa myös? Nämä sopisi kyllä meille 🙂
giselda_coffeetablediary says
Mukava kuulla! 🙂 Suosittelen lämpimästi hypistelemään, tämä sarja avautuu vasta kun astioita ottaa käteen, niin erikoiselta kuin se ehkä kuulostaa. Materiaalin painolla, pinnoilla ja nyansseilla, jotka oivaltaa vasta koskettaessa on leikitelty todella taidokkaasti. Nämä on niitä asioita, mistä sarjan osat tunnistaa pitkän ja huolellisen suunnitteluprosessin (sekä huippusuunnittelijan) tuotoksiksi ja erottaa tusinatavarasta. Lautaset kestää uunissa lämmitystä. Itsekin monesti laitan yli jääneitä ruokia astioissa jääkaappiin ja sieltä suoraan uuniin lämpiämään seuraavalla aterialla, mikä on tosikätevää.
Anni says
Aivan ihana postaus ja kuvat!
giselda_coffeetablediary says
Kiitos Anni! <3
Hanna says
Mä oon hypistellyt noita juomalaseja kans. Jotenkin hauska toi vähän niinkuin käänteinen kohokuvio lasin sisäpuolella. Hauskempi design kuin eleettömyydessään edes ensin osaa odottaa.
giselda_coffeetablediary says
Hauska kuulla! Totta, lasi on vähän kuin muotti perinteiselle bistrolasille sisäpuolen kuvion ansiosta. Jotenkin oivaltava detaljii tuo!