Tervehdys reseptin kera! Uunissa paahdetut mausteiset kukkakaalit on herkullinen kasvisruoka. Siitä saa oivan kaverin monentyyppiselle ruoalle ja miksei vaikka kevyen aterian sellaisenaan. Toimivat hyvin lisukkeena salaatissa sekä lämpimien liha- tai kalaruokien kaverina. Ruokalaji pääsisi oikeuksiinsa myös vaikka yhtenä kasvislisukkeena brunssipöydässä. Mausteet tulevat Intian suunnalta, joten jos sikäläiset maut innostaa, tämä ruoka on kuin tehty sinulle. Lime tuo raikkautta, chili, valkosipuli ja tuore inkivääri puolestaan potkua. Fariinisokeri taas pyöristää särmikkäitä makuja. Maistuu muuten miehellenikin, joka ei muuten ole kukkakaalin ystävä.
Tähän ruokaan tutustuin viime joulun tienoilla. Pääsin maistamaan herkkua erään äiti-vauva-kaveriporukkamme mukavalla joululounaalla ja maut painuivat mieleen. Ohje on Glorian Ruoka & Viini -lehdestä (8/2014), jota olenkin lukenut jo vuosia. Kukkakaali oli siinä suolakeksipohjaisen kookoksella höystetyn viileän palsternakkakakun lisukkeena, mikä myös oli mainio mauiltaan. Rikkoi kivasti perinteisten jouluruokien latteaa makumaailmaa lempeällä eksoottisella särmikkyydellään yhdessä näiden kukkakaalien kanssa. Jäin koukkuun jo ensimmäisestä maistelukerrasta. Ruoka onkin tullut jäädäkseen kotiruokarepertuaariini. Suosittelen erityisesti mausteisempien makujen ystäville!
Maustetut Paahdetut Kukkakaalit
2 keskikokoinen kukkakaali
2 salottisipuli
Mausteseos:
2 limetti
3 valkosipulinkynttä
2 rkl raastettua inkivääriä
4 rkl kalakastiketta
3 rl fariinisokeria
3 rkl öljyä
4 tl korianterinsiemeniä
4 tl jeeraa eli juustokuminaa
1,5 tl suolaa
0,5 tl kurkumaa
reilu ripaus jauhettua chiliä
(kevätsipulia tai yrttejä)
1. Paloittele kukkakaalin kukinnot isoon kulhoon. Hienonna sipulit joukkoon.
2. Tee mausteseos. Pese ja raasta limettien kuori ja purista mehu pieneen kulhoon. Hienonna valkosipuli ja raasta inkivääri joukkoon. Lisää muut ainekset ja sekoita.
3. Sekoita mausteseos kukkakaalin joukkoon. Peitä kulho kelmulla ja anna maustua jääkaapissa vähintään 30 minuuttia. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
4. Levitä kasvikset leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille ja paahda uunin keskitasossa, kunnes kukkakaali on saanut kunnolla väriä, noin 20-30 minuuttia. Kääntele kerran tai pari paiston aikana.
Alkuperäinen ohje suosittelee tarjoamaan kuumana tai lämpimänä. Mielestäni on oikein maukasta myös haaleana, tai viileänä. Lisäsin lopuksi päälle kevätsipulia. Ohjeen määrillä 10-12 annosta (huom. hyvin pientä).
I found the recipe for Roasted Spicy Cauliflower around last christmas. It is from the Finnish food magazine Glorian Ruoka & Viini. This has quickly become a favorite in my kitchen. A perfect side dish for fish or meet, or nice addition to the brunch table. It has garlic, ginger, lime, coriander seeds, turmeric – fresh and spicy at the same time. Recipe only in Finnish this time, sorry.
Mirka - Kauniit Neliöt says
Nam, täytyypä ehdottomasti kokeilla! Kasvisruuat ja erityisesti erilaiset kaalit ovat lemppareita.
coffeetablediary says
Hauska kuulla! No siinä tapauksessa ainakin suosittelen erityisen lämpimästi! Toivottavasti maistuu 🙂