Kaupallinen yhteistyö: Slurp

Joko sinulla on joululahjat hankittuna? Minulla ei aivan, mutta koska hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, istahdin miettimään millaiset lahjat ovat mielestäni hyviä ja viimeistelemään joululahjalistojani. Hetkeni kruunasi kuppi guatemalalaista käsinsuodatettua kahvia ja sesonkiin sopiva sahramipulla – joululaulujen soidessa taustalla, totta kai. Tässä muutamia ideoita pukinkonttiin jakoon.
Aloin miettimällä minkälaisia juttuja mieluiten annan ja saan lahjaksi? Pikkulapsiarkea elävänä 37-vuotiaana arvostan ennen kaikkea aikaa, yhteisiä hetkiä, elämyslahjoja, kirjoja, tekemistä, hyväntekeväisyyslahjoja, lahjakortteja, sekä tietysti hyvää ruokaa ja juomaa. Tavaranpaljous ja vastuulliset valinnat pyörivät mielessäni tavallistakin useammin näinä viikkoina, kun kulutusjuhlaksi muuttunut joulu kolkuttelee ovella. Toki lapsille ostamme joitain leluja, mutta niissäkin pyrimme kohtuullisuuteen ja odotusten hallintaan, että joulusta jäisi muutakin mieleen kuin suuri määrä uutta tavaraa.

Entä millainen on hyvä lahja lähtökohtaisesti? Juteltuani ihmisten kanssa, tämän suhteen lahjanantajissa tuntuu olevan erilaisia koulukuntia. Toiset ovat sitä mieltä, että lahjan tulee muistuttaa antajaansa. Kaunis ajatus, että antaa sellaisen lahjan, mistä itse ilahtuisi kaikista eniten maailmassa, koska haluaa suoda vastaavan suuren ilon lahjansaajalle. Itse kuitenkin kallistun toiseen koulukuntaan, eli pyrin ennemmin miettimään sitä, mistä lahjansaaja itse pitäisi kaikista ja valitsemaan siitä lähtökohdasta. Mieltymykset ovat monesti niin henkilökohtaisia, että hienokin lahja voi mennä helposti huti, jos lähtökohtana ovat omat (saajasta poikkeavat) mieltymykset, vaikka saaja arvostaisikin lahjaa sydämellisenä eleenä. Tähän maailmaan ei taatusti tarvita yhtään käyttämättä jäänyttä ‘sinne päin’ tavaralahjaa. Juuri lahjan saajan omaa makua hivelevä lahja ei takuulla unohdu. Saajana tulee tunne, että lahjanantaja todella tuntee minut ja on suonut ajatusta lahjan valintaan. Myöskään yllätyksellisyys ei mielestäni ole itseisarvo, joten lahjatoiveissa tai niiden tiedusteluissa ei mielestäni ole mitään vikaa – päinvastoin. Mihin koulukuntaan te kuulutte?

Lahjapaketteja on silti ihanaa kääriä, antaa ja saada. Uskallan kuitenkin väittää, että moni huokaisee tänä päivänä helpotuksesta saadessaan joulutervehdyksiä ja nautittavia lahjoja, jotka eivät kerää pölyä ja tuki kaappeja. Niin itse ainakin koen. Jos jotain konkreettista haluaa antaa, vanhemmiten ilahdun suuresti vaikkapa suklaarasiasta, siitä samaisesta kliseestä, joka oli ehkä ankein lahja joskus nuorempana.
Hieman harkitumpi nautiskelijan joululahja puolestaan voi pitää sisällään Slurp kahvielämyksen, eli oman makuprofiilin mukaista kahvia kotiin postilaatikkoon toimitettuna pienpaahtimoilta aina kahden viikon välein. Tätä palvelua voin lämpimästä jo yli vuoden kokemuksella suositella. Pitkälle kevääseen eli 3 kk ajan ilahduttavan Slurp joululahjan voi lunastaa 5 euron alennuksen kanssa 40 euron tilauksesta alennuskoodilla coffeetablechristmas aina jouluaattoon asti, ja lahjakortin voi tulostaa vaikkapa suklaarasian kylkeen. Koodi coffeetablediary on puolestaan voimassa vielä vuoden 2019 loppuun asti, ja sillä saa 5 euron alennuksen kahvielämyksen ensikahvista.

Kahvielämysten sekä herkkulahjojen lisäksi tykkään jouluna suosia ennen kaikkea aineettomia lahjoja. Mieluisimpia ovat muun muassa kulttuurilahjat, kuten käynti museossa, teatterissa, ja tietysti elokuvissa. Olen niin iloinen, kun saan jo viedä 5-vuotiasta tytärtäni kulttuuririentoihin, ja tällaisiin aktiviteetteihin olisi ihana ottaa mukaan myös sopivassa iässä olevia kummilapsia. Viimeksi lumouduimme Peppi Pitkätossu -baletista, joka oli suuri elämys kummallekin, ja seuraavaksi vuorossa on Pieni Merenneito -musikaali. Olemme myös tykänneet monista Teatteri Hevosenkengän nukketeattereista, jotka sopivat hyvin myös pienemmille lapsille. Uusista leffoista suosituksen saa Buckinghamin palatsiin sijoittuva animaatio Corgi Kuningattaren koira -elokuva, joka tuli täydelliseen saumaan The Crown 3. tuotantokauden huumassa elävälle äidille. Klassisen musiikin konserttiin puolestaan olisi ihana mennä puolison kanssa pitkästä aikaa, tai jollekin hyvälle keikalle. Myös treffit mahdollistava lapsenhoitoapu on jo itsessään hieno lahja pienten lasten vanhemmille, jota varmasti jokainen äiti ja isä arvostaa.

Lahjalistaa tehdessäni kahvikupissani oli Slurpin kotiin lähettämää herkullista Kahwen Guatemala El Chalun -kahvia, josta löytyy muun muassa lempeitä persikkaisia ja hunajaisia aromeja. Ne täytyi toki amatöörinä etsiä luettuani vivahteista mukana tulleesta esitteestä, mutta mikäs sen elämyksellisempää kuin viettää minitastingejä kahvihetken lomassa. Vieläkin tuntuu joka kerta kutkuttavalta avata Slurpin ruskea pahvikirjekuori ja tutkia, millaisia aromeja, mistä päin maailma ja minkälaiselta pienpaahtimolta saamme yllätyksenä seuraavaksi keittää kahviksi.
Arvostan suuresti niitä pienpaahtimoiden käsityöläisiä ja yrittäjiä, jotka pavut paahtavat ja tuovat tätä jokapäiväistä elämää rikastuttavaa kansainvälisestikin kilpailukykyistä kahvikulttuuria maahamme, ja Slurpin avulla kahvilatasoisia kahvielämyksiä myös koteihin nautittavaksi.

Slurp toimittaa paahdetut kahvipavut meille pienpaahtimolta kokonaisina, jolloin voimme itse jauhaa pavut valmistuslaitteen mukaan oikeanalaisiksi, eli suodatikahviin, Hario V60 käsinsuodattimeen tai Espron pressopannuun sopivaksi. Saa pavut toki tilattua valmiiksi jauhettunakin, mikä on kätevää jos kotona on aina käytössä yksi ja sama valmistusväline. On näitä ruskeita kuoria mukava paketoida sellaisenaankin lahjaksi silloin tällöin kyläreissuille, vaikkapa pikkujouluaikaan joulutervehdyksiä ja tonttulähetyksiä toimitellessa. Vähän spesiaalimpi vieminen, jopa nopeasti kotoa lähtiessä.
Miksei joululahjapakettiin voisi laittaa myös mieluisan, ehkä hieman erityisemmän kahvilaitteen? Meillä niitä onkin kertynyt monenlaisia, kuten olen kertonut aiemminkin. Monipuolisuus ja ennakkoluulottomuus kuvaavat taloutemme kahvimieltymyksiä parhaiten, ja kaupoissa pyörimistä ennemmin välttelevänä kuin siitä nauttivana tämä kahvin tilaus kotiin on toiminut meidän kohdalla erityisen hyvin. Tällä kertaa kahvin tarjoilin japanilaisen Harion kauniista lasisesta tarjoulukannusta suodatettuani sen käsin välineisiin sopivalla meditatiivisella menetelmällä. Silloin tällöin tällainen pieni hifistely kahvihetken eteen on tosi mukavaa.

Vaikka kaupungilla onkin kiva käydä kiireettä tunnelmoimassa sekä ilahtumassa jouluvaloista ja kauniista näyteikkunoista, nautin siitä, kun nykyihmisen elämä on tehty helpoksi netissä asioimisen sujuvuudella, asuinpaikasta viis. Myös jouluvalmisteluissa ja lahja-asioissa, missä kaikki helpotukset ovat paikallaan – tuntuuhan päivät ennen joulua taas kerran loppuvan kesken. Pyrinkin pitämään käynnit keskustassa minimissä ja tekemään silloin kerralla listaamiani monen hoidettavan asian täsmäiskuja. Onneksi posti kulkee taas ja saa välttyä ryysiksiltä kivijalkaliikkeissä.
Mikäs tässä kynttilän valossa kotona fiilistellen on hoitaa joululahja-asioita, ja klikkailla sen jälkeen kuntoon iso osa lahjalistasta kuuman kupin lämmittessä kädessä. Yhden leppoisan kahvihetken aikana tehty huolellinen suunnittelu tuo mielenrauhaa jouluvalmisteluihin ja vie jo pitkälle.
Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest