Palataan takaisin hetkeksi viikonlopun iloisiin tunnelmiin! Lauantaina juhlimme mieheni kanssa jo viidettä hääpäivää illallistreffeillä Helkan keittiössä*. Meille tarjoiltiin puhtaita suomalaisia makuja sapasten kera alkuun ja oli ilo kokea itselle uusi ravintolatuttavuus rennon ystävällinen palvelu kera. Ravintolan miljöö on rauhallisen kaunis Artekin design-klassikkojen ollessa sisustuksessa pääosassa ja luonto näkyy yksityiskohdissa. Nautimme kevyesti parhaat sisäsfilepihvit pitkiin aikoihin taivaallisen portugalilaisen punaviinin kera ihanan jälkiruoan kruunatessa aterian – huippuseurassa tietysti. Parhautta!
Sunnuntaina oli puolestaan rento päivä ihan vaan kotosalla ja viikonlopun kruunasi hyvien ystävien vierailu sekä yhdessä kanssa nautittu ateria. Mies pyöräytti pasta bolognesen ja jälkkäriksi oli marjoja jäätelön kera. Pöytää koristi oman pihan varjorikot, joka on satumaisesti herkällä olemuksellaan vallannut etupihan kukkapenkkini. Sointuvat hyvin taannoisen mattokokeilun, messinkimaljakon, roseviinin ja kirppikseltä löytyneen kukkalautasen kanssa yhteen.
Näistä tunnelmista ja kiitollisin mielin onkin ollut mukava aloittaa uutta viikkoa. Ohjelmassa on ainakin maalauspuuhia takapihalla, sillä terassi on nyt rakennettu ja ympäristön siistiminen on seuraavana vuorossa sisustuspuolen lisäksi. Pikkuhiljaa bloginkin aiheet siirtyvät terassielämään, jota tuskin maltan odottaa!
Oikein mukavaa viikon alkua teillekin!
The last weekend was great. Our fifth wedding anniversary was celebrated on a date night at the kitchen of hotel Helka with delicious Finnish tastes in a stylish and calm interior. A strong recommendation for those looking for a Finnish cuisine visiting Helsinki. The weekend ended the best possible way having a meal with dear friends at our home. The table setting was relaxed with Saxifraga as a main decor picked up from the garden. Feels great to start a new week after such a nice weekend. Have a lovely week!
*Illallisen tarjosi Helkan keittiö
Karin // Tunne tilat says
Ihan täydellinen väriharmonia! Todella kaunista.
coffeetablediary says
Ihana palaute alan ammattilaiselta, kiitos Karin! 🙂 Ihan sattumalta syntyi omaakin silmää hivelevä paletti.