Mistä ajan kulumisen huomaa?

No, ainakin siitä, että vanhetessa mielensä ehtii muuttaa mielensä monen asian suhteen. Asiat jotka on aina mieltänyt ‘vanhojen ihmisten jutuiksi’ alkavatkin yhtäkkiä kiinnostamaan. Vuorenkilvet, lasilinnut, pelargoniat – ja mitä näitä nyt on! Piti nähdä hennon vaaleanpunainen Oiva Toikan lasilintu, ihastua ikihyväksi ja niin näiden Iittalan klassikkolintujen taianomaisuus valkeni minullekin.

Vuodenajoista myös, totta kai. Vuosi sitten tähän aikaan laskettuun aikaan oli vain pari päivää ja hellettä piti. Keräsin kuusenkerkkiä pakkaseen, mietin nukkumaan mennessä joko ensi yönä tulee lähtö, luin iltalukemisina synnytyskertomuksia, kuulostelin olotilojani ja syötin harva se päivä Googleen ‘mistä tietää että synnytys lähestyy’ ‘synnytyksen käynnistymisen merkit’ jne.

Rakastan juuri tätä vuodenaikaa ehkä kaikista eniten. Kevät on taittumassa kesään, luonto on puhjennut kukkaan, linnut laulaa ja ilta-aurinko valaisee kotimme lämpimällä valollaan. Olohuoneessa on viereisten puiden lehtien puhjettua vehreää kuin puumajassa. Sohvapöydällä mustat tulppaanit tuovat vastapainona ilahduttavan hempeälle lasilinnulle, jonka sain äitienpäivälahjaksi.

Niin kaunis luonto ja valo, että melkein kirpaisee. Haikeaakin! On taas kevätjuhlien ja Suvivirren aika. Pian myös perheen pienimmäisen ensimmäinen syntymäpäivä. Viimeiset päivät tätä vauvavuotta jäljellä, ajatella. Voidapa pysäyttää aika, viipyisin niin kovin mielelläni vielä vähän pidempään.

Spring turning to summer is the prettiest time of a year. Queen of the Night tulips from my garden and a classic glass bird  designed by Oiva Toikka.

Seuraa! Coffee Table Diary Facebook / Instagram / Bloglovin’/ Pinterest